7. helmikuuta 2019

Muista ottaa iisisti

Työkaverini oli viime viikolla operaatiossa ja joutuu olemaan sairaslomalla nyt useamman kuukauden ajan. Päätimme ilahduttaa häntä kukkasilla ja kortilla, johon työpaikalla sai kaikki laittaa oman nimensä. Minua pyydettiin tekemään kortti, jotta se olisi henkilökohtaisempi kuin kaupasta ostettu.

Työkaverini on erittäin menevää sorttia, joten kuva ja teksti valikoituivat kehottamaan häntä ottamaan iisisti, jotta toipuminen alkaisi mahdollisimman nopeasti. Art Impressionsin leimakuvan olen saanut, minulla itsellänikin on tämä leimasin mutta yhtä kokoa pienempänä, ja koska kortista haluttiin hieman suurempi kuin minun normaalit 12.5x12.5 cm kortit ovat, niin päätin käyttää tuota saatujen leimakuvien laatikosta löytynyttä kuvaa. Kuvan väritin promarkereilla ja leikkasin Crafts-Toon piparireunaisella ovaalistanssilla. Tekstin tein MS Wordilla ja tulostin.

Taustan kuviopapereiden teema valikoitui työpaikamme, eli  eräänlaisen tuotantokeittiön, mukaan; keittiötarvikepaperi on Abloomin (digipaperi) ja tekstiä sisältävä Karen Diamondin (myös digipaperi). Reunoja ja liitoskohtia kiertämään piirtelin valkoisella Sakuran gelly roll -kynällä kolminkertaisen valetikkauksen. Pitkästä aikaa päätin myös väkertää kukkasia, silppulaatikosta nappasin värimaailmaan sopivan pilkkupaperin ja leikkasin siitä Xcutin leikkurilla isoja retrokukkasia, joiden päälle kiinnitin tekstipaperista leikatut (ei-minkään-merkkinen retrokukkaleikkuri) pienemmät kukat. Ennen kiinnittämistä toisiinsa muotoilin kukkia Fiskarsin pallopäätyökalulla. Lehdet leikattu Marianne Designen stanssilla kuviopaperipalasesta (myös silppulaatikosta) ja niissäkin hieman muotoilua mukana. Keskustoina kukkasissa metsänvihreät akryylijalokivet.

Kortti nro 5/2019 - MYYTY

A made a "take it easy" (as the Finnish sentiment is saying -- made with MS Word and printed) card for my colleague who was in a surgery last week and has to stay off-work for several months. Stamped Art Impressions image is colored with ProMarkers and cut with a Crafts-Too oval die. Theme for the designer papers (both digis) comes from our line of business, which is one sort of food industry, kitchenware paper is from Abloom and text paper from Karen Diamond. I then drew a triple-fake-stitching on them with a white Sakura gelly roll pen. Flowers are self-made; bigger ones cut with an Xcut punch out of a piece of polka dot paper (from my stashed scraps), smaller ones with an unbranded punch out of the background text paper and leaves with a Marianne Design die out of a scrap dp. Some shape on them with a Fiskars tool and in the centers I added shiny forest green rhinestones.

Haasteosallistumiset:

¤ Art Impressions #249: raitoja/ympyröitä (circles on flowers: their shape, lower dp and rhinestones)
¤ Ellibelle's Crafty Wednesday: stanssit/kuvioleikkurit
¤ I ♥ ProMarkers #377: mitä vain
¤ Papercraft #30: jotain uutta (new designer papers)
¤ Passion for ProMarkers #479: kukkia/eläimiä
¤ Penny Black and More: mitä vain
¤ Stamping Sensations: kaikkea ihanaa


~ Eemeli ~

12 kommenttia:

  1. Gorgeous card, Eemeli- great image and I love her bunny slippers! Thanks for joining in our challenge at Passion for Promarkers this week, good luck! Juliexx

    VastaaPoista
  2. Beautiful card. I love the coloring. Thank you for joining our Ai Circles and Stripes challenge.

    VastaaPoista
  3. Such a fun card, thanks so much for joining in with our February theme at Penny Black and More challenge.

    B x

    VastaaPoista
  4. I don't think I also said thanks for sharing our fun card with us at Stamping Sensations challenge.

    B x

    VastaaPoista
  5. Great card for your friend, Eemeli! Fab paper choices and that image is such fun. Thanks for playing along with my challenge this week at Passion for Promarkers! Lisa x

    VastaaPoista
  6. Such a cute card!
    Thanks so much for joining in at my Crafty Wednesday challenge this month where it's all about "Dies/Punches or Something with Hearts".

    Ellie

    VastaaPoista
  7. Thanks for sharing with us at Fashionable Stamping Challenges.
    Avril xSuch a fun card,

    VastaaPoista
  8. Haha, really funny. Love it. Thanks for sharing with us at Fashionable Stamping Challenges.
    Greetings Carola

    VastaaPoista
  9. I love how you used the rhinestones as your circles for the Art Impressions Blog Stripes and Circles. Thank you so much for joining us for this challenge!

    VastaaPoista
  10. This stamp is sooo funny, the Paper perfect. Thanks for joining us at Papercraft Challenge.
    Doris

    VastaaPoista
  11. Such a funny card! Thanks for joining us at Penny Black & More Challenge!
    x Daniela (DT)

    VastaaPoista