Kolmosviikolla keisarin uudet vaatteet -ringissä materiaalit tulivat blogittomalta Minnalta ja voi pojat miten vinkeän vallattomat ne olivatkaan:
Tykkäsin ihan hirmuisesti värimaailmasta ja päätin lähteä leimakuvan pukemisessakin varsin riehakkaalle linjalle, siinä sai takin lisäksi myös nenä ja jalat (joista nyt tuli siis saappaat) kuviollisen pinnan. Itse kuvan väritin promarkereilla ja taustalle leimailin hieman Priman tekstejä desert sand -sävyisellä Mementon musteella, jolla myös töpöttelin stanssatut reunat.
Paperit leikkelin miten sattuu sen kummemmin suunnittelematta ja piirtelin kaikkien palasten reunoja kiertämään tuplatikkaukset. Kukkasia oli hirmuinen määrä ja korttiin niistä valitsin satunnaisesti kuusi yksilöä, joihin keskustoiksi laitoin puolihelmet.
Kortti nro 55/2013 |
Ringin aikaisemmat kortit löytyvät täältä ja täältä. Ringissä mukana olevien Grannen ja Salman kortit löytyvät linkkien takaa.
Osallistun tällä tekeleelläni Koukussa Kortteihin -sivuston 3-vuotissynttärihaasteeseen, jossa tulee tehdä kortti, jossa on kolme kaikkea. Omassa kortissani siis on 3 kuviopaperia, leimakuvassa käytetty 3 erisävyistä ruskeaa promarkeria ja 3 erisävyistä harmaata promarkeria, lisäksi koristeiksi laitoin 3+3 kukkaa, joissa on keskustoina 3+3 puolihelmeä.

//Eemeli