28. helmikuuta 2013

Magnoliahaaste #132

Tällä viikolla Magnoliahaasteessa väkerrellään pienelle prinssille -teeman ympärillä. Oman korttini leimakuvan olen saanut ja vähäiset väritykset siihen tällä kertaa tein promarkereilla. Saksin tossut irti ääriviivoja pitkin ja kiinnitin sydämeen, jonka stanssasin Sizzixin sydänstanssilla valkoisesta hieman kuviopintaisesta kartongista. Samaa kartonkia löytyy myös tekstin alta ja molempien reunoja ressasin askarteluveitsellä. Teksti leimattu majestic blue -sävyisellä VersaFinen musteella, kruunu väritetty tusseilla ja P-kirjaimen keskelle liimasin pienen vaaleansininen akryylijalokiven (juurikin se, joka näyttää kuvassa roskalta :)

Taustan tilkkutäkkipaperit Shery K Designs'n digipapereita ja jokaisen neliön reunoja töpöttelin hieman walnut-sävyisellä musteella. Koristeiksi vielä kulmiin muutamat vaaleansiniset kastehelmet.

Kortti nro 32/2013


//Eemeli

27. helmikuuta 2013

Onnea Otto!

Tämä kortti on valmistunut jo aikoja sitten ja itse asiassa on annettu jo synttärisankarillekin, mutta jostain syystä kuva on jäänyt roikkumaan koneen uumeniin eikä se ole päätynyt blogiin asti näytille.

Leimakuva on Sugar Nellien ja väritin sen promarkereilla. Kuviopaperit Shery K'n digipapereita ja kirjaimet stanssattu Timpan typeset-aakkosstanssilla. Poikien kortit eivät yleensä kovin suuressa määrin koristeita kaipaa, joten tämäkin nyt erittäin simppeli ulkoasultaan.

Stamp by Sugar Nellie and colored with ProMarkers. Digital designer papers from Shery K Designs. Die-cut letters (Tim Holzt - typeset) saying "Congrats Otto". Cards for boys don't usually need that much embellishments so this one was left without any.

Kortti nro 31/2013 - EI MYYNNISSÄ

Haasteosallistumiset:

¤ Anything Goes #87: kortti pojalle/miehelle
¤ Craft-room: kortti pojalle/miehelle
¤ Creative Card Crew #30: syntymäpäivä
¤ Creative Craft #4: luonnos
¤ Digi Darla #51: kortti pojalle/miehelle
¤ Digital Tuesday #199: syntymäpäivä
¤ Melonheadz Friends: kortti lapselle
¤ NanaVic #2: mitä vain
¤ Party Time Tuesdays #109: mitä vain
¤ The Pink Elephant #188: mitä vain
¤ The Sugar Bowl #100: mitä vain
¤ Through the Craftroom Door: mitä vain


//Eemeli

25. helmikuuta 2013

Voitto!

Iloisilla uutisilla jatketaan aamupäivän DT-pesti-ilmoituksen vanavedessä, nimittäin pari viikkoa sitten napsahti kohdalleni Magnoliahaasteen voitto. Yiiihaa! Voitto tuli tällaisella tekeleellä ja vihdoin ja viimein kun sponsorina toimineeseen Villakeijuunkin saatiin yhteys, niin jäätiin jännäämään minkämoinen palkinto postilaatikkoon olisikaan matkalla.

Ja sieltähän sitten löytyikin varsin kiva ja keväisen vihreäsävyinen yllätys, joka sisälsi vihreää 3 millin levyistä nauhaa ja samanvärisiä akryylijalokiviä muutamassa eri koossa sekä lisäksi hieman tummempaa vihreää pitsinauhaa.



//Eemeli

DT Tammy's Scrapin Corner

I was asked to join the design team on Tammy's Scrapin Corner and of course I had to say yes! So thank you Tammy for asking me.

Minulta kysyttiin kiinnostusta liittyä Tammy's Scrapin Cornerin design tiimiin ja tottahan toki vastasin kyllä!

My first DT-card will be published next Monday but You should definitely join our this week's fabulous challenge with the theme paper piecing and check out the marvelous creations of my talented co-designers on Tammy's Scrapin Corner.

Ensimmäinen DT-korttini tulee näkösälle vasta ensi maanantaina, mutta suuntaa ihmeessä osallistumaan tämän viikon pukemistekniikka-haasteeseen ja käy samalla kurkkaamassa muiden tiimiläisten taidokkaat luomukset Tammy's Scrapin Cornerissa.

Here is my badge that I will proudly present on the sidebar of my blog:
Ja tällainen komea lätkä koristaa nyt sitten jatkossa sivupalkkia:



And the talented design team members:
Ja tiimimme taitavat jäsenet:



//Eemeli

22. helmikuuta 2013

Kevätralli #3

Askartelutaivaan kevätrallin kolmoshaasteessa kortti tulee tehdä annetun luonnoksen pohjalta:

Vihdoin pääsin testaamaan uutta söpöä Rileyn pääsiäisporoleimaani, joka hetken oli jo odotellutkin pöydän kulmalla tositoimiin pääsemistä. Ja jotta lajituntemus ei ihan myttyyn menisi, niin taitaa tuo eläin olla itse asiassa hirvi eikä poro :) 

Oli eläin kumpi tahansa, niin mustalla Mementolla leimatun kuvan väritin ruskeansävyisillä promarkereilla ja stanssatin Sizzixin stanssilla. Paperit Shery K'n digipapereita ja alimmaisena kerros harmaata kartonkia. Teksti leimattu mustalla VersaFinen musteella. Nauhanpätkä koristelaatikosta ja tottahan toki kortti aina candyja kaipaa, joten niitä tällä kertaa kermanvärisenä ja parina ruskeansävynä, kiinnitys nauhan päälle.

I made a brown-shaded Easter card with a cutie stamp by Riley and company. Coloring with ProMarkers. Designer (digi) papers from Shery K Designs. Sentiment "Happy Easter" (in Finnish) stamped with black VersaFine ink and of course every card needs some candies (I totally love them!) for the finishing touch.

Kortti nro 30/2013

Rallin kaikki väkerrykset löytyvät täältä ja pääsiäisporollani osallistun tuttuun tapaan myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Bearly-Mine #74: nauhaa/narua/pitsiä
¤ Craft Us Crazy #37: lempijuttu (favorite embellishments: card candies)
¤ Deep Ocean #45: B-kirjain (Brown)
¤ Forever Friends: eläinkortti
¤ I ♥ ProMarkers #156: eläinkortti
¤ Lexi's Creations #84: yksisävyinen kortti
¤ Our Daily Bread #143: pääsiäinen
¤ The Paper Shelter #100: juhlapäivä
¤ Tuesday Throwdown #135: yksisävyinen kortti 


//Eemeli

21. helmikuuta 2013

P*skarteluhaaste #176

Tällä viikolla bingoillaan P*skarteluhaasteessa ja omaan korttiini valitsi bingo-ruudukosta vinorivin haaraniitti-nappi-kuvioleikkuri.

Valmiiksi väritetty leimakuva lyhentää kyllä huomattavasti kortin tekemiseen kuluvaa aikaa. Tässäkin väkerryksessäni Craftwork Cardsin söpö pupunen löytyi valmiiksi väritettynä (promarkereilla) ja leikattuna, joten jäljelle jäi vain väreihin sopivien kuviopapereiden valinta. Paperit tällä(kin) kertaa Shery K Designs'n digipapereita.

Tein pyöreän kortin, jossa osaset kiinnitin toisiinsa haaraniitillä. Piparireunainen ympyrästanssi Sizzixin ja tasainen ympyrä Nellie Snellenin. Alalaitaan leikkasin ruohikkoa Punch Bunchin tammenlehti-kuvioleikkurilla. Kansiosaan laitoin koristeiksi card candyja ja piilotinpa samalla haaraniitin kannankin yhden candyn alle.

Kortti nro 29/2013 - MYYTY

Kortin sisällä käytin samoja kuviopapereita kuin kansiosassa. Pienempi ympyrästanssi, jolla tehty reikä kuviopaperiin, Nellie Snellenin. Alalaidan kukka Punch Bunchin daalia-terälehtileikkurilla, lehdet tammenlehtileikkurilla sekä keskustaksi pieni keltainen nappi. Lisäksi "Hyvää Pääsiäistä" -teksti VersaFinen olympia green -sävyisellä musteella leimattuna.




//Eemeli

20. helmikuuta 2013

Mega #6 - Häät

Mega-ringissä teemana on tällä kertaa häät ja viikon vastuuhenkilönä hääräilee Sanna, jonka blogista löytyy myös kuva hänen laittamistaan varsin mukavista ja ihanan sinisävyisistä materiaaleista.

Suloisen Moreheadin leimakuvan väritin Inktenseillä (ihon vesiväreillä) ja tyttösen huntuun lisäsin vielä diamond-sävyistä Sticklesin kimalleliimaa hieman blingblingiä tuomaan, minkä jälkeen ähersin pikkusaksien kanssa ja leikkasin kuvan ääriviivoja pitkin irti sekä kiinnitin kakkupaperin päälle. 

Taustaksi suikaleet kuviopapereista ja kimaltavasta sydänpaperista vielä nurkkiin pylpyrät Spellbindersin piparistanssilla. Kukkaset tein materiaaleista löytyneestä oranssista kahviservetistä stanssaamalla pieniä siksak-reunaisia ympyröitä Nellie Snellenin stanssilla ja ruttailemalla niistä tuollaisia ruusuja. Yhteen kukkaseen käytin aina kolme kerrosta servettiä ja liimasin ne toisiinsa pienellä liimatipalla keskelle. Koristeiksi käytin toisen stanssatun kiekuran ja neljä valkoista puolihelmeä.

A wedding card with Inktense coloring and diamond Stickles on the veil. Flowers are self-made of a thin napkin (3 layers in each).

Kortti nro 28/2013 - MYYTY


Tuttuun tapaan Minna keräilee kaikkien tämän viikon hääkortit oman korttinsa yhteyteen ja linkit aikaisempien viikkojen kortteihin löytyvät Mega-ringin pääsivulta. Osallistun tämän viikon väkerrykselläni toki myös muutamaan haasteeseen:

¤ 2 Sisters #131: ystävä/rakas
¤ A Gem of A Challenge #67: kuvioleikkurit ja stanssit
¤ Bunny Zoe's Crafts: kukkasia ja helmiä
¤ Card Mania #14: rakkaus
¤ Crafting for all Seasons #46: kuvioleikkurit ja stanssit
¤ Creative Moments #11: sinisen sävyt


//Eemeli

18. helmikuuta 2013

Mega #5 - Vauvaonnittelut

Mega-rinki on nyt ylittänyt puolivälin - neljä viikkoa takana ja toiset neljä edessä. Tällä kertaa puuhastellaan vauvakorttien parissa ja teeman viikolle valitsi Tellihani. Tuttuun tapaan Minnan blogista löytyy kaikkien osallistujen kortit ja kuva materiaaleista, tosin sillä erolla että minun kuoreni sisältö oli koristeiden osalta vaaleanpunainen.

Leimakuva ei väritystä kaivannut mutta töpöttelin sitä vaaleanpunaisella bubble gum -sävyisellä VersaCraftin musteella kauttaaltaan, jolloin sain valkoisista osista vaaleanpunaiset ja tummaa leimamustetta myös hieman vaaleammaksi. Myös pitsi sai osakseen bubble gum -sävytyksen ja leimailin musteella lisäksi vaaleaan nuottikuvioiseen paperiin tutteja ja helistimiä. Kastejuhlana-tarratekstiäkin sävytin vaaleanpunaisemmaksi.

I made a card for a baby girl. Used lots of distressing with bubble gum ink (by VersaCraft) to get the shades right but everything looks almost white on the photo. Well there is pink shade on the image, sentiment and lace + stamped pink baby toys on the lighter colored paper.  Sentiment: "On Christening party" (in Finnish)

Kuva on harmillisen kehno, sillä en saanut sävytyksiä tai leimattuja tutteja+helistimiä millään näkymään kuvassa vaikka kokeilin kuvan ottamista sekä ulkona että sisällä. Mutta kyllä sieltä sellaistakin löytyy :)

Kortti nro 27/2013 - MYYTY

Osallistun kortillani toki myös muutamiin haasteisiin:

¤ 613 Avenue #7: värihaaste/inspiraatiokuva
¤ Card and Scrap #49: kukkasia
¤ Charisma Cardz #6: mitä vain
¤ No Matter Which #6: nauha + rusetti
¤ One Stitch At A Time #151: tyttökortti
¤ Pretty Little Ribbon #19: mitä vain
¤ QKR Stampede #26: mitä vain
¤ The Stamping Chef: nauhaa ja pitsiä
¤ Unique Crafters: pitsiä/kangasta


//Eemeli

14. helmikuuta 2013

14.2.2013

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
HAPPY VALENTINE'S DAY!

Yksinkertainen ystävänpäiväkortti koossa 10 x 10 cm. A simple Valentine's Day card sized 10 x 10 cm.

Paperit / Papers: Shery K Design
Sydänstanssi / Heart die: Sizzix
Teksti / Sentiment: Whiff of Joy
Koristeet / Embellishments: card candy

Kortti nro 26/2013 - EI MYYNNISSÄ

Haasteita / Challenges:

¤ Celebrate the Occasion #99: ystävänpäivä
¤ Craft Us Crazy #37: lemppareita (favorite embellishments: card candies)
¤ Craty Sentiments: ystävänpäivä
¤ Dare To Be Sassy Thursdays #164: punainen+pinkki+valkoinen
¤ Die Cuttin Divas #102: punaista/pinkkiä/violettia/valkoista
¤ Divas by Design: rakkaus/romantiikka
¤ Kortisto: suuri ystävänpäiväkorttirumba
¤ Paper Pretties #245: punainen+pinkki+valkoinen
¤ The Emerald Faeries #40: rakkaus
¤ The Paper Shelter #99: ystävänpäivä


//Eemeli

13. helmikuuta 2013

Kevätralli - Ylläri #1

Askartelutaivaan kevätralli sisältää viiden perushaasteen lisäksi myös kolme yllärihaastetta, jotka ilmaantuvat ennaltamäärittelemättöminä aikoina ja jotka poikkeavat noista perushaasteista myös siten, että ne eivät ole aikarajoitettuja, vaan väkerryksen tekemiselle on aikaa aina rallin loppuun asti.

Ensimmäisessä yllärihaasteessa aiheena on albumi. Idean omalle tuotokselleni sain, kun minulta tilattiin kortti poikavauvalle johon toivottiin lisäksi tilaa käsinkirjoitettua runoa/lorua varten. Hieman ehkä sovelsin tuota albumi-aihetta vapaasti, sillä väkerryksestä syntyi tilauksen mukainen "albumikortti".

Pohjia varten stanssasin vaaleansinisestä kartongista Spellbindersin piparireunaisella stanssilla neljä kappaletta ympyröitä, joiden halkaisija on 4 tuumaa, eli noin 10,2 cm. Koristelujen jälkeen ympyrät on kiinnitetty toisiinsa haaraniitillä.

Base: light blue card stock cut with Spellbinders scallop circle die, size 4 inches (around 10,2 cm)

Ensimmäinen kerros: Digikuviopaperi Shery K'n ja stanssattu Nellie Snellenin ympyrästanssilla. Rusetti lisätty korttiin viimeisenä ja sen alle on piilotettu haaraniitin kanta.

First layer: Digital designer paper by Shery K Designs cut with a circle die by Nellie Snellen. Bow added last when all the layers were attached to each others with a small brad to hide the brad under it.

Kortti nro 25/2013 - MYYTY

Toinen kerros: Alla vaaleansinistä paperia, jonka päällä hieman tummempaa vaaleansinistä kartonkia kohokuvioituna Crafts-Too'n perhoskohokuviointikansiolla, keskellä Sizzixin stanssilla stanssattu kolo.

Second layer: On bottom I used a light blue paper and on top of that put a bit darker light blue card stock that I dry-embossed with some butterflies and cut a negative space with a Sizzix die.


Kolmas kerros: Lili of The Valleyn poikavauva-leimakuva, joka väritetty promarkereilla. Alla Shery K'n kuviopaperia.

Third layer: Stamp by Lili of The Valley and colored with promarkers. DP by Shery K Designs.



Alin kerros: Vaaleansinisiä papereita, joista toinen stassattu Sizzixin sydänstassilla.

Last layer: Light blue papers. Heart die by Sizzix.



Kevätrallin kaikki väkerrykseni löytyvät täältä ja yllä esitellyllä yllärihaasteen kortilla osallistun myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Crafty Boots: sinistä ja valkoista
¤ Crafty Creations #209: rakkaus ja/tai sydämiä
¤ Creative Belli #163: ystävänpäivä/sydämiä
¤ Creative Corner #6: poikakortti
¤ Great Impressions: sydämiä
¤ No Matter Which #6: nauha + rusetti
¤ Pile It On #6: erikoisenmuotoinen kortti
¤ Red Carpet Studio #23: sydämiä
¤ The Pretty Little Ribbon #19: mitä vain
¤ Through the Craftroom Door: mitä vain


//Eemeli

9. helmikuuta 2013

Tunnustus

Hip hei! Jälleen iloisilla uutisilla liikenteessä, sillä sain tunnustuksen Happy Campers -haastesivustolla, joten jatkossa blogin sivupalkkia koristaa tällainen plakaatti


Ja tunnustus tuli tällä minun hieman erikoisella golfaava transvestiitti -kortilla. Taidan juhlistaa tätä iloista uutista eilen leivotulla pullalla, johon laitan sisälle vaniljavaahtoa ja mansikkahilloa --> eli laskiaispullaa tiedossa päivän etuajassa :)


//Eemeli

7. helmikuuta 2013

Mega #4 - Valmistujaiset

Neljännellä viikolla MEGA-ringissä puuhastellaan valmistujaisteeman ympärillä ja tarkemmin ottaen ylioppilaskorttien parissa. Viikolle teeman valitsi Salma ja hän myös toimitti meille muille varsin mukavannäköiset - ja ah niin ihanan sinisävyiset - materiaalit, joista kuvan voit käydä kurkkaamasta tuolta Salman blogista.

Tunnustettakoon, että hieman jälleen tarvitsin tuuppausta eteenpäin kortin aloittamisen kanssa, joten pohjaksi väkerrykselleni nappasin luonnoksen tämän viikon Magnoliahaasteesta.


Tildan väritin promarkereilla ja stanssasin Sizzixin stanssilla. Aidan yritin jättää hieman kolmiulotteiseksi ja kiinnitin sen taustaan vain alalaidastaan ja molemmista reunoista. Ylälaidan poikkipuun taakse kiinnitin pieniä kartonginpalasia, jotta sain sen pysymään ilmassa, lisäksi taivuttelin aidan yläosaa hieman koholle. Töpöttelin aitaa hieman sinisellä musteella, jotta se ei näyttäisi liian valkoiselta.

Kortti nro 24/2013 - MYYTY

Harvoin koristelen kortteja sisäpuolelta mutta nyt halusin välttämättä mukaan materiaaleista löytyneen Onnea ylioppilaalle -tekstin ja koska en saanut sitä kortin kansiosaan mahtumaan, niin kiinnitin sen sen sisäpuolelle. Sisäpuolelle päätyi lisäksi myös kapea suikale vaaleansinistä kuviopaperia, joka jäi yli kansiosasta. Ja vaikka tuossa kuviopaperissa näyttää olevan pahanlainen ryppy hieman puolenvälin yläpuolella, niin sellaista siinä ei ole vaan kyseessä on pohjaväriä tummempi raita, joka kuvassa luo tämän optisen harhan :)


MEGA-ringin pääsivulta löytyvät linkit aikaisempiin kortteihin sekä muiden rinkiläisten blogilinkit. Minna keräilee tuttuun tapaan oman korttinsa yhteyteen kuvat kaikkien tämän viikon korteista. Ensi viikolla teema vaihtuu jälleen, joten jännityksellä jäämme odottelemaan minkämoiset materiaalit postilaatikosta maanantaina löytyvät.


//Eemeli

5. helmikuuta 2013

Kevätralli #2

Askartelutaivaan kevätrallin, jonka kaikki tekeleeni löydät täältä, kakkoshaasteessa kortista tulee löytyä pitsiä tai nauhaa. Päädyin melkoisen yksinkertaiselle vauvakorttilinjalle, jonka värit tällä kertaa tyttövauvalle sopivat.

Teksti / Sentiment: Stempelkeller
Paperit / Papers: Shery K Design (digi)
Stanssit / Dies: Sizzix, Spellbinders, Nellie Snellen

I made a simple card for a baby girl. The sentiment is in Finnish and saying: "Congratulations to Mum and Dad. Congratulations to the little addition to the family." On bottom I stamped baby toys with mustard seed DI, the stamp (by Rubber Stampede) I have bought from a second-hand store. I punch some small flowers on the swirl and put tiny rhinestones on them. I wanted to have some 3D-effect on the card so the polka dot die cut is raised maybe 1-2 mm up, that is why I took the picture from a front angle so you can see the shadow it is casting. I also add fake stitches around the card.

Papereiden reunat töpöttelin walnut-sävyisellä musteella ja piirsin valetikkaukset ohutkärkisellä tussilla. Alalaitaan leimasin helistimiä ja tutteja Rubber Stampeden leimasimella, jonka ostin joskus kirpparilta, musteena distress inkin mustard seed -sävy. Tekstin kohotin irti taustasta ja kuvasin kortin hieman etuviistosta, niin näkyy varjo tuon alalaidan alla. Stanssattuun kiekuraan leikkasin pieniä kukkasia Punch Bunchin kulmakoristeleikkurilla (kukat siis se "ylijäämätavara"), taivuttelin niihin muotoja ja lisäsin keskustoiksi 2 millin kokoiset akryylijalokivet.

Kortti nro 23/2013

Osallistun kortilla myös näihin haasteisiin:

¤ Catered Crop: polka dot -pilkkuja
¤ Craft Your Passion #148: pastellivärit
¤ Crafty Ribbons #38: mitä vain
¤ Forever Friends #54: nauhaa/pitsiä
¤ House of Gilli #49: vaaleanpunaista ja kimallusta
¤ Sentimental Sundays #140: uusi työ/koti/vauva/jne...
¤ Sweet Stamps: vaaleanpunaista/pinkkiä
¤ The Ribbon Reel #46: inspiraatiokuva


//Eemeli

2. helmikuuta 2013

Mega #3 - Ystävänpäivä

MEGA-ringin kolmosviikolla puuhastellaan ystävänpäivä-teeman ympärillä ja materiaalit muille rinkiläisille toimitti tällä kertaa Minna. Ja voi ei minkämoiset materiaalit hän meille laittoikaan! Pakko tunnustaa, että yltiöromanttiset vaaleanpunaiset tyttömäiset vintage-henkiset jutut ovat kaikkea muuta kuin minun mukavuusaluettani, joten en tiennyt itkeäkö vai nauraa kun kuoren aukaisin. Tämän *köhöm* ihanaisen sisällön voit käydä kurkkaamassa tuolta Minnan blogista (linkki vie suoraan megaringin postaukseen) ja saman linkin takaa löytyvät myös kerättynä kaikkien rinkiläisten tämän viikon kortit.

Onneksi minut pelasti tästä ahdingosta, johon olin vaipumassa, tämän viikon P*skarteluhaaste, jossa tarjolla oli varsin mukavannäköinen luonnos


Ruusupaperia taustalle ja päälle kakkupaperi sekä vaaleanpunaisesta mulperipaperista revitty kaistale. Nämä kiinnitin toisiinsa ja suhautin päälle omatekoista worn lipstick -sävyistä (Distress Ink) mistiä ja jätin kuivumaan. Myös kuvan reunat revin viivottimen avulla ennen sen kiinnittämistä korttiin. Koristeiksi nauhaa, card candyja ja yksi sydän. Lopuksi vielä suhauttelin koko kortin kauttaaltaan mistillä, koska halusin siihen hieman kimallusta, jota siis sain tuon mistin mukana olleesta Perfect Pearls -helmiäisjauheesta. Ja ei liene epäselvää, että kortti ei todellakaan ole sellainen, josta voisin sanoa pitäväni :)

Kortti nro 22/2013

Tässä kuvassa näkyy paremmin tuo kimallus, joka mistin mukana korttiin tuli. Eli kyseessä ei siis ole mikään discopallon kanssa kilpaileva blingblingimäisyys vaan enemmän tuollainen hento kauttaaltaan kortissa oleva kimalteisuus. Kuvan otin sisällä pöytälampun valossa, minkä vuoksi väri on paljon enemmän keltainen kuin tuossa yläpuolella olevassa luonnonvalolla otetussa kuvassa.



Tämän viikon materiaalit osoittivat juurikin sen, mikä näissä samojen materiaalien -ringeissä on perimmäisenä ajatuksena -- päästä kokeilemaan jotain uutta ja erilaista sekä joutua lähtemään sieltä tutulta ja turvalliselta omalta mukavuusalueeltaan pois. Toivottavasti ensi viikolla pääsen palaamaan hieman lähemmäs mukavaa olotilaa, kun uudet materiaalit saapuvat ja samalla teemakin vaihtuu täysin toisenlaiseksi. MEGA-ringin aikaisemmat kortit ja muiden osallistujien blogilinkit löydät ringin pääsivulta


//Eemeli

1. helmikuuta 2013

Magnoliahaaste #128

Magnoliahaasteessa väkerrellään tällä viikolla easel- eli telinekortteja. Leimakuvan olen saanut jostain ja värittelin Tildan vesiväreillä (iho) ja Inktenseillä. Kuviopaperit ovat Shery K'n digipapereita, jotka leikkelin askarteluveitsellä ja töpöttelin reunoille hieman walnut-sävyistä mustetta. "Sisäpuolelle" stanssasin ovaalin kehyksen cArt-Us'n stansseilla ja kiinnitin sen siten, että etulaita on noin millin koholla pohjasta ja takalaita vielä muutaman millin enemmän, jolloin kortti pysyy pystyssä nojatessaan sitä vasten törötysasennossaan.

Tildan laitoin istumaan nauhan päälle, johon väkersin vielä rusetin. Iso kukkanen tehty Fiskarsin kahvaleikkurilla, terälehdet taivuteltu pallopäätyökalulla ja päihin sipaistu hieman walnut-sävyistä mustetta. Keskelle iso myrkynvihreä nappi. Sisäpuolen kukkaset Punch Bunchin leikkurilla, lehdet myös samaisen firman lehtileikkurilla, keskustoiksi vaaleanvihreät candyt. Myös näihin lisäsin hieman mustetta.

Kortti nro 21/2013

Koristelin myös kortin taustan samoilla kuviopapereilla kuin etuosankin ja nämähän ovat itse asiassa sitten näkösällä kun kortti on "litistettynä". Nauhan päät piilotin kortin sisälle kuviopaperisuikaleiden alle.




//Eemeli