Parin päivän takaisen sammakkokortin tausta syntyi jälleen aika totutulla tapaa. Ensin leikkasin kartongin sopivankokoiseksi ja piirsin keskelle suurinpiirtein ympyrän, jonka ala jää piiloon ison sammakon alle. Tiesin myös laittavani ruttukukkasia kortin vasempaan alalaitaan, joten sen kohdan jätin leimaamatta. Jos taustaa lähtee tekemään ilman jatkosuunnitelmia, niin silloin toki täytyy koko kartonkiin leimata kuvioita jotta ei käy vahinkoa ja jää sitten tyhjää kohtaa näkyviin.
Pienen sammakko-leimasimen olen saanut Rubber Stamp Tapestrylta jonkun tilauksen kylkiäisenä ja nyt se pääsi ensimmäistä kertaa korttiin asti. Ensin leimasin sammakoita kahdella eri vihreän sävyllä sekä VersaMarkin vesileimamusteella.
Tykkään antaa tuon vesileimamusteen hetkisen kuivahtaa ennenkuin alan lisäämään chalk-väriä päälle. Tällöin muste ei leviä ja jotenkin väri tuntuu tarttuvan paremmin ja lopputulos on siten intensiivisempi. Tähän korttiin siis sävytykset tein tuollaisella pirteällä limenvihreällä chalkilla. Jännä miten tuo ylemmässä kuvassa näkyvä tuollainen kelta-vihreä leimaväri muuttuu aika lähelle samaa sävyä kuin tuo vesileimamuste+chalk -yhdistelmä on. Pieni sävyero niissä on mutta tuo keltaisuus katoaa.
Ensi viikolla sitten kortteillaan kunhan saan keskiviikon pari tenttiä hoidettua ensin alta pois. Tänäänkin siis tentissä kävin ja oikeastaan tämä koko viikko on mennyt päntätessä sekä tämänpäiväiseen että noihin ensi viikon tentteihin.
//Eemeli