14. tammikuuta 2012

Askartelufoorumin korttihaaste #13

Askartelufoorumin korttihaasteesta numero 13 löytyy tällainen bingo-ruudukko



Omaan korttiini valikoitui sarake sininen-tähti-nappi, jonka kanssa kilpaili aina loppumetreille saakka hopea-tähti-nauha -yhdistelmä. Kaikki muut osaset oli jo valmiina mutta vasempaan ylänurkkaan etsin sitten sopivaa somistetta ja kun nauhavarastoista ei oikeansävyistä yksilöä löytynyt niin päädyin mummon nappilaatikkoon ja sieltä tuollaiseen isohkoon siniseen nappiin. Takaa irroitin metallisen kiinnikkeen niin sain napin liiman avulla pysymään kiinni.

Taustalla on joulupaperia, josta kuuset jäävät passelisti tähden alle piiloon. Tähteen tein pienet tähdet punchinellan läpi vesileimamuste+chalk -värjäyksellä, reunoja kiertää midnight blue -sävyinen kimalleliima ja pienet siniset pallerot ovat isompien paljettien 'jämäkeskustoja'.

Kuvan väritin vesiväreillä, harmillisesti tuo hopean mukana oleva kimallus ei oikein näy näissä kuvissa. Samalla kimallehopealla käsittelin myös taustan reunat. Kypärään yritin luoda 'kypärämäistä' tuntua kirkkaalla 3d-aineella.

Stanssatun kiekuran olen saanut ja siinä on tuollainen todella kiva kuviointi pinnassa. Loppusilauksena mukaan vielä muutama hopea tähtikuviollinen card candy ja tietysti se iso nappi, joka siis ratkaisi myös bingo-ruudukon ainesosat.


Kortti nro 6/2012


Ja lisäksi vielä muutamia lähikuvatuksia kortista







//Eemeli

1 kommentti:

  1. Kiitos osallistumisestasi askartelufoorumin korttihaasteeseen! Aivan ihastuttava kortti ja tuo nappi on muuten hieno!

    VastaaPoista