Tänään on siis 11.11.11 ja ajastin tämän postauksen tulemaan ulos kello 11:11. Tällaistahan ei päästä kokemaan kuin kerran, ensi vuonna toki vielä leikitellään päivämäärällä 12.12.12 ja kellonajalla 12:12 mutta kyllä tuo ykkösrivi on aika hauska.
Mutta nyt siis aiheeseen. Lupasin tehdä jonkinsortin tutoriaalin eilisen kortin taustan tekemisestä. Ensinnäkin minulla oli käytössäni digileima, ja näissä se suurin hyöty verrattuna ns tavallisiin leimasimiin on varmastikin se, että kokoa voi säätää juuri korttiin sopivaksi. Yksi hyvä keino on ottaa wordin piirtotyökaluista sellainen neliskulmaa tekevä ja sillä ensin piirtää kortin rajat, joiden sisään tämän jälkeen digileimaa alkaa sommitella.
Tässä minulla oli enemmänkin haasteena saada teksti sopimaan, joten mittasin sen koon ja kuinka haluan sen korttiin sijoittaa. Tässäkin muuten käytin wordin tuota neliskulma-työkalua ja tein tekstinkokoisen palikan, jonka sijoitin 'korttipohjaan'. Sen jälkeen hain digileimalle oikean koon ja paikan. Pitää vaan muistaa poistaa sitten tuo tekstipalikka ettei sitä vahingossa tulosta (jos ei sitten leikkaa digileimaa ääriviivoja pitkin, jolloin ympärillä olevat asiat eivät haittaa).
Tässä siis tulostettu digileima ja tuo kortin rajoja näyttävä laatikko.
Ensimmäisenä leimasin tekstin purple hydrangea -sävyisellä VersaMagicin musteella. Itse asiassa tässä vaiheessa jätin koko komeuden kuivamaan yön yli. Ihan noin pitkä tauko ei varmasti ole tarpeen mutta oma aikomus oli jatkaa kortin tekoa seuraavana päivänä niin päätin leimata tuon tekstin valmiiksi jo illalla.
Tässä toinen kuva käyttämistäni tarvikkeista (VersaMarkin vesileimamuste, vaaleanvioletti chalk-väri ja pumpulituppo sen levitykseen)
Tarkoituksenani oli siis käsitellä koko tausta, joten tarvitsin jotain suojaamaan tuota digileimaa. Laitoin sen päälle palasen kopiopaperia ja kun kuvan ääriviivat näkyivät hyvin läpi, niin piirsin ne paperiin ja leikkasin sitten hieman niiden ulkopuolelta, jolloin sain digileimalle suojamaskin. Toki voi tulostaa kaksi samanlaista kuvaa ja sitten leikkaa toisesta maskin jolloin säästyy tuolta piirtämiseltä.
Laitoin maskin siis suojaksi kuvan päälle ja leimasin samalla tekstileimasimella kuin edellisiltana taustan täyteen tekstiä. Käytin tuota vesileimamustetta ja siirsin tekstin alkamiskohtaa aina hieman eri kohtaan kuin sen ylä- ja alapuolella olevat tekstit ovat. Ja koska tässä taustassa käytetään kahta eri mustetta, niin on tärkeää, että leimasin ehtii kuivua hyvin pesun jälkeen ennen toisen musteen levittämistä (mikä oli toinen syy sille, että leimasin tuon ensimmäisen jo edellisenä päivänä).
Tämän jälkeen käsittelin koko taustan sitten chalk-värillä. Käytin yhä kuvan päällä suojamaskia, jotta väri ei leviä siihen. Otin siis väriä pumpulitupolla ja 'töpöttelin' ensin tekstien päälle, minkä jälkeen levitin sitten ihan joka paikkaan. Ja mitä enemmän väriä lisää niin sitä tummemmaksi väri muuttuu, eli useita kerroksia (ei yhdellä kertaa yritetä ottaa pumpulituppoon suurta määrää).
Tuossa paperin vasemmassa laidassa näkyy kaksi tuollaista suttua, joihin testasin ensin kahta erisävyistä chalk-väriä, että kumpi sävy sopii paremmin korttiin. Valitsin niistä sitten vaaleamman (eli alempi suttu), koska en halunnut kortista liian tummaa. Mielestäni on kannattavaa testata paperilla värin todellinen 'väri' (kuinka käyttäytyy tuon vesileimamusteen kanssa), jotta voi valita sen parhaiten sopivan eikä sitten huomaa värin olevan liian vaalea tai tumma.
Nyt siis tausta on valmis ja kuva odottaa värittämistä, minkä jälkeen leikkaan askarteluveitsen avulla valmiin tuotoksen noiden 'apuviivojen' (eli wordissa tehty nelikulmio) sisäpuolelta ja kiinnitän korttipohjaan. Ja
täältä löytyy se eilen postattu valmis kortti, jossa käytin tätä taustaa.
//Eemeli