16. lokakuuta 2021

Vintagehaaste #129

Tämänkertainen Vintagehaaste tarjosi ainakin itselleni aika haastavan teeman, sillä korteista haluttiin löytyvän itse tehtyä paperimosaiikkia. Ja täytyy tunnustaa, että vaikka oman kortin lopputulos aika simppelille vaikuttaakin, niin mosaiikin tekoon käytetty aika oli piiiiiiitkä. Ja näin sen siis tein:
  • leikkasin Siesta Framesin stanssilla kaksi kappaletta samanlaisia "lätkiä", joista toinen toimi mosaiikin pohjana ja toista aloin sitten käsitellä
  • ensimmäiseksi revin lätkän pienempiin palasiin - lisäksi leikkasin jokaisen revityn reunan hieman "kapeammaksi" (jotta sain mosaiikin raot syntymään) ja ressasin epätasaiseksi askarteluveitsellä (tässä vaiheessa aikaa oli jo kulunut tuhottoman kauan)
  • tämän jälkeen sävytin palojen reunoja FiberScrapsin walnut musteella ja kiinnitin ne alemman lätkän päälle (tämän tein todellisuudessa aina muutama palanen kerrallaan - eli revin muutaman palasen, käsittelin ne musteella ja kiinnitin korttiin
  • seuraavana valmis lätkä sai päällensä hohtovalkoista koho-kangasväriä (ei mitään selitystä kangasvärin käytölle, pullo vain sattui ensimmäisenä käteen)
  • ja vielä lopuksi ensin ruskeaa chalk-väriä, sen päälle valkoista chalk-väriä ja vielä lopulta toffeeta chalk-väriä
  • ja siinä se (ja aikaa meni - huh!)

Muilta osinhan kortti vaikuttaa, että siinä ei ole mitään tehty. Kynttelikkö leikattu uus-vanhalla (vanha ostos, mutta tietyllä tapaa "uusi", koska lienee ensimmäistä kertaa käytössä) ulkomailta tilatulla ei-minkään-merkkisellä stanssilla kierrätyskartongista (olisikohan ollut hapankorppupakkaus) ja hieman sävytetty VersaFinen toffee musteella. Kynttilöihin oli tarkoitus tehdä sellaiset sirot kauniit liekit Sticklesin gold kimalleliimalla, mutta pullo päätti ryöpsäyttää kultakimallusta oikein urakalla itsestään ulos, joten liekit kasvoivat huomattavasti paljon suuremmiksi. Taustan kuviopaperi on The Paper Shelterin digipaperi, teksti Stempelkellerin tuotantoa ja leimattu Mementon rich cocoa musteella. Koristeina nurkissa traditional tartans -setin card candyja.

Short(er) version in English:

Dp is a digital one from The Paper Shelter. Candelabrum is cut with a new-old (old purchase but "new" since this is the first time in use) unbranded die (ordered from abroad) out of a recycled cracker box, slightly shaded with toffee VersaFine ink and candlelights are made with god Stickles. Mosaic background is made out of two "badges" cut with Siesta Frames die, front part torn in pieces by hand, edges shaded with walnut FiberScraps ink and the finished badge (once pieces were attached on the lower badge) first painted with shiny white dimensional fabric paint and then "chalked" with brown, white and toffee chalks. Finnish poem "Christmas light enlightens the heart" (does not translate very well) stamped with rich cocoa Memento ink and for finishing touch I added traditional tartans card candies in the corners.

Kortti nro 8/2021

Kuviopaperin ylijäämäsuikaleen sujautin kortin sisäpuolta koristamaan. Inside decorations made with a leftover piece of dp.


Osallistun kortillani myös pariin muuhun haasteeseen:

~ Eemeli ~

1 kommentti:

  1. Aikamoisen työn olet tehnyt, kun jokaiseen palaan vielä "saumavaratkin" samassa muodossa pysyen! Kiva, että inspiroiduit haasteestamme!

    VastaaPoista