23. tammikuuta 2014

Musteenlevitin saapui taloon

Vihdoin ja viimein, vuosikausien jahkaamisen jälkeen ostin itselleni Rangerin musteenlevittimen (eli tämä kapistus) ja nyt ainoa kysymykseni on MIKSI en ole hankkinut sitä aikaisemmin. Tähän asti olen ähertänyt erillaisten pumpulituppojen kanssa ja luullut, että saan aikaiseksi samanlaista jälkeä kuin tuolla "oikealla" kapistuksella ...ja kuinka luuloni osoittautuivatkaan vääräksi, kun ensimmäiseen korttiin musteenlevitintä käytin! Tunnustettakoon, että tälläkin kertaa kapistus olisi jäänyt ostamatta, mutta minulla oli tuhottavana muutama Sinooperin lahjakortti, joissa oli päiväys menossa vanhaksi ja kun en muutakaan ostettavaa keksinyt, niin puolivahingossa päädyin sitten musteenlevittimen ostoskoriini nappaamaan. Ja ehdottomasti suosittelen jokaiselle, joka ei sellaista vielä omista, heti oman yksilön ostamaan.

Ja sitten itse kortin pariin. Fiskarettes DT -pestin kolmas tekele on lähestyvän ystävänpäivän innoittamana tehty ruskeasävyinen kortti, jossa sydämet (Fiskarsin rullaleimasimen lisäleimasin) on embossattu valkoisella kohokuviointipulverilla ja kartonki kauttaaltaan sudittu sen jälkeen Mementon rich cocoa musteella - ja juurikin sillä uudella musteenlevittimellä! Panduron numerot leimattu samaisella musteella ja itse asiassa ne on peitetty pienellä paperinpalasella ennen sydänten leimaamista, jotta eivät jääneet embossauksen alle.

Sydän leikattu Fiskarsin kuviolävistäjällä ja nelikulmio askarteluveitsellä. Kaikki osaset rajattu harmahtavalla kartongilla ja kasattu uudelleen päällekäin. Väliin sujautettu kierros sifonkinauhaa kera tuplarusetin.

I used a heart stamp (by Fiskars) and stamped 3 times to create the background - with VersaMark ink + embossed with white embossing powder. Then the cardstock was distressed with rich cocoa Memento ink and cut with a heart punch and crafting knife. Pieces are framed with grayish cardstock and attached to each other. For finishing touch I used chiffon ribbon with a double bow, and I wanted the card to be for Valentine's day so I also stamped Panduro numbers with rich cocoa ink.

Kortti nro 10/2014 - MYYTY

Osallistun kortillani tottakai myös muutamaan haasteeseen:

¤ Askartelutaivaan haaste #1: ystävänpäivä
¤ Craft-Dee Bowz: itsetehty rusetti
¤ Crafting Musketeers #9: grunge
¤ Crafty Creations #255: vuodenaika (spring)
¤ Fussy and Fancy #105: yksisävyinen kortti
¤ Great Impressions: jotain uutta (new: stamps - hearts and numbers)
¤ Korttisirkus haastaa #11: ystävänpäivä
¤ Sparkle N Sprinkle: embossausta
¤ Technique Time Tuesday: kolmikerrosleimaus


//Eemeli

21 kommenttia:

  1. Your card is beautiful its like a Valentine Chocolate Box! I love it. Thank you for entering our fussy and Fancy Challenge.

    VastaaPoista
  2. Oh where is it very beautiful ♥
    1000 thank you for participating on Its all about the vintage and beauty ,
    Hugs Anne Bente DT ♥

    VastaaPoista
  3. Fabulous Valentine's card. Love the rich chocolate color. So glad you shared it with us for the Sparkle N Sprinkle Creative Challenge.

    VastaaPoista
  4. Kewl background. Thanks for playing with Great Impressions this month.

    Mary Anne, Great Impressions DT

    VastaaPoista
  5. Very chic card. I love it. Thanks for playing with us at Fussy & Fancy challenge.
    Nathalie DT

    VastaaPoista
  6. Clever Valentine card, I love the chocolaty colour and the triple stamping is great. Thank you for joining us at TTT.

    VastaaPoista
  7. What a pretty card! I LOVE the background you created! Thanks for joining us at Great Impressions! :) Mynn xx

    VastaaPoista
  8. PS: Thanks for joining us at Technique Time Tuesday as well! Hope you join us again soon! :)

    VastaaPoista
  9. Fabulous card, thank you for joining us at the Crafting Musketeers this month, Fran (DT) xxx

    VastaaPoista
  10. Lovely! wonderful sketch. Thank you for joining us at Sparkle N Sprinkle this month! I hope you will submit more of your pretty cards to the challenge in the future! hugs, Donna {Creative Smiles}

    VastaaPoista
  11. Kiva kun lähdit mukaan Korttisirkuksen haasteeseen!

    VastaaPoista
  12. Todella ihana ja jotenkin niin herkullisen näköinen kortti! Kiitos, että osallistuit It's all about the vintage and beauty haasteeseemme! :)

    VastaaPoista
  13. Beautiful card. Thanks for joining us at Crafty Creations for our Seasonal card challenge. I hope you have a wonderful day and get to join us again in the near future.

    VastaaPoista
  14. Kaunis, ystävällinen ja suklainen kortti - oikein kiva toteutus tässä kortissa.

    VastaaPoista
  15. What a lovely card. Love the rich brown color you used. Thanks for joining us at the Craft-Dee BowZ challenge this month. We look forward to seeing more of your beautiful work. Hugs, Barbara

    VastaaPoista
  16. So beautiful. Thanks for joining us at the Crafting Musketeers, Nicola X

    VastaaPoista
  17. Thanks for sharing your lovely card for Crafting Musketeers 'grunge' challenge, Hazel, DT Crafting Musketeers x

    VastaaPoista
  18. Oi hyvänen aika miten ihana kortti!!!
    Tyylikäs ja hillitty!
    Kiva kun olet mukana Vintage- haasteessa!
    Halauksin Merkku

    VastaaPoista
  19. This is so pretty! Love that rich dark brown. I also like how you have the heart on the side-so clever! Thank you so much for joining us at Technique Time Tuesday! :)

    VastaaPoista
  20. What a lovely card! I just love the chocolate brown! Thanks for joining us at TTT!

    VastaaPoista
  21. Great textures & a lovely twist to the technique! Thanks for joining us at Technique Time Tuesday! :)

    VastaaPoista