5. marraskuuta 2013

Joulumaratooni #8

Koukussa Kortteihin -sivuston joulumaratoonin kahdeksannessa haasteessa tulee tekeleistä löytyä ainoastaan valkoista

Siis apua! Nämä wow-kortit, eli white on white (valkoista valkoisen päällä) ovat minulle vintagen ohella sellainen ei-muuten-tule-onnistumaan-meikäläiseltä -juttu. Vintagea sentään joskus olen yrittänyt mutta näitä wow-tekeleitä en. Olin jo jättää haasteen kokonaan välistä, mutta päätin kuitenkin edes yrittää...

Minnamannan laittamista joulukorttiringin materiaaleista oli jäänyt yli Die'siren kohokuvioitu kartonki, josta lähdin liikkeelle. Ensimmäiseksi leikkasin kartongin korttipohjaan sopivaksi ja sen jälkeen söhrin sen kauttaaltaan valkoisella musteella (halpisostos, ei tietoa merkistä), jotta kuviot tulivat hieman paremmin esille. Tämän jälkeen lisäsin valkoista chalk-väriä musteen päälle, ja sillä sain aikaan kortin pintaan hienoisen kimalluksen.

Reunat ressasin askarteluveitsellä ja töpöttelin reunoja kevyesti walnut-sävyisellä musteella, en niinkään värin lisäämisen vuoksi vaan jotta kohokuvioitu kartonki erottuisi paremmin korttipohjasta, joka sekin valkoinen. Alalaitaan lisäsin rivin boordileikkurilla napsuteltuja kuusia, jotka nekin saivat pintaan valkoista mustetta ja chalk-kimallusta.

Loppusilauksena korttiin päätyi vielä kuultopaperista napsuteltuja lumihiutaleita ja niiden keskustoiksi lisäsin pienet 3 mm -kokoiset helmenvalkeat puolihelmet. En halunnut rikkoa kortin täysin valkoista linjaa, joten päätin olla lisäämättä minkäänmoista tekstiä kansiosaan.

Ja jos kiinnostaa käydä katsomassa maratoonin kaikkia tekeleitäni, niin ne löytyvät näppärästi tätä linkkiä napsauttamalla.

Kortti nro 190/2013 - MYYTY

Tästä kuvasta näkee hieman paremmin chalkin tuoman kimalluksen (klikkaile kuva toki vielä isompaan kokoon niin johan alkaa kimaltaa :)



//Eemeli

1 kommentti: