26. kesäkuuta 2013

Birdiepullo-kiitoskortti vol 1

Minua pyydettiin tekemään golf-aiheinen kiitoskortti, joka menisi vastaanottajalleen kera birdiepullon. Ajattelin ensin väkertäväni suurehkon pakettikortin, jonka saisi pullon kaulaan roikkumaan, mutta sitte välähti että teenkin pullolle 'essun', koska kyseinen lahjapullo minulle oli jo toimitettu.

Villakeijun kortteiluhaasteesta nappasin essua varten luonnoksen, tosin keskustan ympyrä vaihtui vinksallaan olevaksi nelikulmioksi ja yläkulman kolme pientä koristetta korvasin dymo-teksteillä, jotka päätyivät peilikuvamaisesti oikeaan nurkkaan. Mutta eiköpähän luonnos kuitenkin vielä ole tunnistettavissa :)


Eli ylläolevan kaltainen pohja tekeleellä oli. Mitään mallia essua varten minulla ei ollut käytössä vaan mittailin ja sovittelin kartonkisuikaletta pullon päälle ja leikkelin mielestäni sopivankokoiseksi. Digileima on QKR Stampeden, kuvan väritin promarkereilla, silmälaseihin lisäsin kirkasta 3D-mönjää ja reunat söhrin poppy red -sävyisellä VersaCraftin mustetyynyllä.

Kuviopaperi on Shabby Princessin digipaperi, punainen nauha ihan tavallista 1 cm levyistä lahjanauhaa ja teksti, kuten jo mainittu, dymolla tehty. Korkkia varten stanssasin reiän Nellie Snellenin sahalaitaisella ympyrästanssilla. Essun sisäpuolelle jäi tyhjää tilaa, johon tilaaja sai kirjoittaa haluamansa kiitostekstit.

109/2013 - MYYTY




//Eemeli

1 kommentti: