15. maaliskuuta 2013

Keisarin uudet vaatteet 1/4

Vanhan ringin loppu on uuden ringin alku. Tällä kertaa teemana samojen materiaalien ringissä on niinkin hauska kuin keisarin uudet vaatteet. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kahden leimakuvan lisäksi kuoreen sujautetaan mukaan myös henkilölle vaatteet, jotka on leimattu 2-3 erilaiselle kuviopaperille (jotta on vara mistä valita, ja eiväthän keisaritkaan pukeudu samoihin vaatteisiin). Eli leimakuvan pukemistekniikka kyseessä. Minä tuttuun tapaan toimin emännän roolissa, mukaan lähtivät jo Mega-ringistä tutut Granne, Salma ja blogiton Minna (linkit vievät suoraan jo valmistuneisiin kortteihin). Ensimmäiseen kuoreen sujautin tämännäköisen kasan materiaaleja:


Leimakuva on Polka Doodlesin ja pakko tunnustaa, että olen omistanut leimasimen jo varmaan 1,5 vuotta mutta nyt se pääsi vasta ensimmäistä kertaa korttiin asti. Ja toinen tunnustus on se, että kuvan ottamisen jälkeen sujautin kasaan vielä kruununkin leimattuna raidalliselle paperille :)

Kukkakuosinen paperi Polka Doodlesin ja ruutukuosinen Shery K'n, molemmat digipapereita. Myös vaatteet leimattu sekalaisille digipapereille. Mukaan vielä hirmuinen määrä kukkia Fiskarsin ja Punch Bunchin leikkureilla tehtynä, stanssattuja ympyröitä, card candyja ja kastehelmiä.

Oman keisarinnani väritin promarkereilla ja päädyin pukemaan vaaleanpunaiseen mekkoon. Siipii roima annos diamond-sävyistä Sticklesin kimalleliimaa. Perhoset leikkelin Fiskarsin kuvioleikkurilla ruutupaperista, myös niiden siipiin laitoin kimallusta.

Kortti nro 43/2013 - MYYTY

Tässä lähikuvaa kuinka keisarinnan ja perhosten siivet ovat blingblingiä.


Osallistun kortillani myös Koukussa Kortteihin -sivuston väritellään leimakuvia -haasteseen, jossa teemana on tällä kertaa pinkki unelma.


//Eemeli

1 kommentti:

  1. Uskomatonta uutteruutta osotat kortti-ihanuuvella...Hattua nostan :)

    VastaaPoista