1. lokakuuta 2012

Spiraaliruusut #2

Päätin tehdä tällä kertaa joulukortin hyvin simppelillä kaavalla, jota itse asiassa noudatin edellisessäkin kortissa. Taustalle siis ihan tavallisesta kirjepaperilehtiöstä punainen paperi ja siihen leimasin Rauhallista Joulua -tekstejä punaisella musteella. Tällä kertaa leikkasin paperin kahteen osaan, kiinnitin mustan kartongin päälle ja kiersin reunat feikkitikkauksella.

Lumiukko oli valmiiksi leimattuna, joten leikkasin sen vain ääriviivoja pitkin irti, väritin hatun ja kaulahuivin promarkereilla sekä lisäsin alalaitaan hieman tekolunta snow marker -kynällä. Leimateksti Stempelkellerin kuten myös taustan tekstikin, ja ilokseni sain tekstin leimattua melkolailla suoraan valmiiksi stanssattuun ympyrään (jonka olen saanut jostain), joten kehtasin laittaa korttiin.

Ja tottahan toki tässäkin kortissa piti nyt harjoitella noita spiraaliruusuja. Jotenkin minä nyt en vain tykkää noista omista väkerryksistäni yhtään; ovat keskenään ihan erikokoisia ja kierteetkin mitä sattuu. Eli ehkä jatkossa on vain parempi ihastella niitä muiden korteissa ja jättää omista korteista moiset kyhäelmät pois. Näihin nyt lisäsin hieman glam pink -sävyistä kimalleliimaa hieman huijaamaan kukkien rumuutta.

Koristevarastoista kaivoin muutaman mustan puolihelmen ja pilkullisia candyja, jotka hoitavat tässä kortissa loppusilauksen. Osallistun tällä tekeleelläni näihin haasteisiin:

¤ Amusing: mitä vain
¤ Bearly Mine #54: tekstiä
¤ C.R.A.F.T. #174: itsetehdyt koristeet
¤ Craft Us Crazy #27: halloween / mitä vain
¤ Creative Craft: mitä vain
¤ Dream Valley #42: pinkkiä
¤ Fat Pages With Attitude #23: mitä vain
¤ Gingerloft #49: tikkaus
¤ Jingle Belles: lunta
¤ Mervin 4v-karkkihaaste: mitä vain
¤ Moving Along With the Times: punaista
¤ PanPastel #38: teksti pääosassa
¤ Pattie's Creations #53: mitä vain
¤ Simon Says Stamp!: mitä vain
¤ Stampin' for the Weekend #18: kukkasia
¤ The Paper Shelter #83: mitä vain


Kortti nro 62/2012 - MYYTY




//Eemeli

17 kommenttia:

  1. What a cute snowman! I love the little flowers too.
    Thanks for joining us over on Fat Pages With Attitude.
    Hugs Alison x x

    VastaaPoista
  2. Kauniit ovat kukat! Ja hienosti ideoitu tuo itsetehty tausta! Tykkään mustista yksityiskohdista:)

    VastaaPoista
  3. Ihanat väriyhdistelmät, musta on tehokas, kaunis kiva kortti. Ja kukat ovat myös kauniit, pienien lumihiutaleiden kera!
    Kiitos kun osallistuit haasteeseeni, onnea arvontaan;-))m

    VastaaPoista
  4. Aww this is really sweet! the snowman is so cute! Love the gorgeous papers and embellishments… the rolled roses are beautiful… it's perfect for our 'seeing red' theme!
    Thanks for joining us at MAWTT and Good Luck in the Challenge!
    Big Hugs
    Sue xx

    VastaaPoista
  5. Very beautiful Christmas card! Love your flowers and the CAS look. Great take on our Stitching challenge over at Gingerloft.

    Thank you so much for sharing your creativity with us this fortnight at Gingerloft.
    Best of luck and we'd love to have you visit again!

    Mian
    Gingerloft Design Team Member
    http://mianspysselhorna.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Very striking Xmas card I love it! Thanks for joining our stitching challenge at the Gingerloft!
    Hugs xx Cara xx DT

    VastaaPoista
  7. Love your card - and those flowers look fab with their hint of glitter.

    Thanks for joining us at Stampin' For the Weekend for our Feeling Floral Challenge!

    Hugs

    Julie

    VastaaPoista
  8. Really stunning design thanks for joining us at PanPastel Uk this week.

    Kerry DT Leader

    VastaaPoista
  9. what a totally fun and ♥FAB♥ holiday card,that sweet snowman is just SO VERY handsome!!! thanks for "dashing through the snow" with us at JINGLE BELLES this fortnight!

    VastaaPoista
  10. Cute card, love your snowman and those fab flowers!
    Thanks for linking up over at Gingerloft for this fortnight's challenge.
    Hope to see you next time too!
    Sandy
    Gingerloft Design Team Member
    http://joy-sandyscreations.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
  11. Absolutely gorgeous card love the snowman image also the wonderful colours, sentiment and design a super piece of work, thank you for joining our challenge at The Paper Shelter this week
    hugs
    lorraine x

    VastaaPoista
  12. What beautiful flowers. Thanks for joining in at CRAFT challenge. Sharon x

    VastaaPoista
  13. Love those beautiful blooms ... so glad you dashed through the snow with us at jingle belles.

    VastaaPoista
  14. Very cute card! Thank you for joining Robyn's Fetish Challenge! xx Lilia DT

    VastaaPoista
  15. Really beautiful, I love the papers. Thank you for joining in with the PanPastel challenge blog
    Lindsay xx

    VastaaPoista
  16. Very pretty card! great and different L/O! love the snowman!
    thanks for joining us at Robyn's Fetish!
    Susan G(DT)

    VastaaPoista
  17. Wow, those rolled flowers with a bit of glitter are awesome! Lovely card. :) Thanks for playing along with my Amusing Challenges and I hope you'll check out the winners!

    VastaaPoista