9. maaliskuuta 2012

Pääsiäisrinkilä 1/4

Kyselin halukkaita osallistumaan kanssani pääsiäisaiheiseen samojen materiaalien rinkiin ja kun kolme innokasta askartelusisarta lähti mukaan niin käyntiin saatiin sitten pääsiäisrinkilä. Minä kun tässä tavallaan emännän roolissa toimin, niin ensimmäisen viikon materiaalit olivat tietystikin minun vastuullani.




Leimasin Popcorn the Bearin tipuleimasimilla tipuja viidelle eriväriselle paperille, mukaan kierrätysteemaisesti hedelmä- ja sipuliverkkoa, pillejä, leveää lahjanarua sekä raidallista puotinarua, tee-se-itse-(ruttu)-kukkasia ja koristepussukasta löytyi vielä candyja, kastehelmiä, akryylijalokiviä sekä puolihelmiä. Tuttuun tapaan kuoreen sujautettiin myös ylläripussukka, joka sisälsi tällä kertaa 5 sekalaista leimakuvaa -- eli samalla toteutettiin pieni leimakuvien vaihto, ja pääsiäiseen mennessä jokainen saa itselleen 15 uutta ja erilaista leimakuvaa.

Täytyy tunnustaa, että ei nämä nyt mitkään kovin helpot materiaalit olleet, tai ainakin minulle ne aiheuttivat päänvaivaa vaikka omista varastoista tarvikkeet olivatkin. Tiput leikkasin askarteluveitsellä neliöiksi ja keskustoista nappasin Fiskarsin neliöleikkurilla palaset pois vinksinvonksin-tyyliin ja suoritin vielä värisekoituksen. Näyttää yksinkertaiselta mutta kyllä tuossa muutama harmaa hius päähän tuli lisää ennenkuin palaset olivat korttipohjassa kiinni. Mutta teinpäs jälleen rakastamani 3x3 -tilkkutäkin.

Ruttukukkasia värjäsin keltaisella ja vihreällä vesivärillä, keskustoihin laitoin alle promarkerillä väriä ja päälle kirkkaat kastehelmet. Lopputulos huijaa silmää, tai ainakin minun silmiäni, ja kastehelmet näyttävät värillisiltä. Halusin kokeilla myös olisiko noista pilleistä johonkin hyötykäyttöön kun minulla niitä nurkissa pyörii jokusen verran ja tähän nyt silppusin yhden vihreän ja yhden valkoisen pikkusäläksi ja liimasin keskelle. Tunnustetaan että idea oli ehkä toimivampi tuolla pään sisällä kuin miltä lopputulos näyttää.


Kortti nro 24/2012 - MYYTY


Rinkilässä ovat mukana minun lisäkseni Granne ja Paulette sekä blogiton Minna. Tässä vielä pari lähikuvaa kukkasista, tipuista ja pillisekamelskasta.





Osallistun tällä tekeleelläni myös muutamaan haasteeseen:

¤ Craft Your Passion #100: mitä vain
¤ Crafting for all Seasons #22: keltaista ja vihreää
¤ Do You Stack Up #62: vihreää

¤ Fetch A Sketch #19: seuraavanlainen luonnos








¤ One Stitch At A Time #103: kierrätys (recycled: straws)
¤ Paper Crafting Journey #4: mitä vain
¤ PaperPlay: kierrätys (recycled: straws)



//Eemeli

14 kommenttia:

  1. Fabulous card! Very clever design! Thanks for joining us at DYSU this week!

    VastaaPoista
  2. Really cute images and lovely layout. Thanks for joining us at OSAAT. Hazel x

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, miten erilaisia näistä on syntynyt.Hauska idea laittaa noin monta tipua....

    VastaaPoista
  4. Oh my gosh what an adorable card. I love what you did with the paper and stamping. It's so cute with the flowers and beading in the middle. Love your work and hope to see more of you. Thank you for joining us at Paper Creations Ink - Pat

    VastaaPoista
  5. How creative, I love it. The colors are awesome. Thanks for joining us at OSAAT, and hope to see you back.
    Hugz,
    Christine Dt at OSAAT

    VastaaPoista
  6. oops, forgot to add Paper Creations Ink.

    xoxo Marjo

    VastaaPoista
  7. How creative of you with the straws. Fabulous recycling. Thanks for joining us at One Stitch at a Time this week.

    VastaaPoista
  8. Korttisi on niin upea, että intouduin tekemään toisenkin kortin tipusistasi, :)

    VastaaPoista
  9. This came out very cute! I like the way you layered the stamp images over each other - very different! =) Thanks for joining us for the Anything Goes challenge at PaperCrafting Journey! ~Christy

    VastaaPoista
  10. Love how you layered the different colours of stamp images together.


    Many thanks for joining in with our Re-use & Recycle challenge over at OSAAT & hope to see you back again soon.

    Mandy (DT member for OSAAT)

    VastaaPoista
  11. Fab card, great effect and texture, thanks for sharing with us at Paper Play, hugs Liz xx

    VastaaPoista
  12. Your card is so very stunning and lovely! Beautifull layout and colouration! Thank you for joining us at Crafting for all Seasons! xx Bianca

    VastaaPoista
  13. Such a cute, fun & colourful card! Thanks for playing along with us over at Fetch A Sketch!

    VastaaPoista
  14. Kiitos kauniista pääsiäiskortista ja ystävänpäiväkortti oli erikoisen kaunis. Terv. LAURA

    VastaaPoista