22. helmikuuta 2012

CDAC progressiivinen haaste - osa 12/12

Tällä viikolla Lauran korttihaasteessa puuhastellaan lempivärien parissa. Oma lemppari on viime aikoina ollut ehdottomasti vihreä ja vielä tuollainen raikas limenvihreä, joten siitä lähdin sitten liikkeelle. CDAC'in progressiivisen haastesarjan viimeisestä osiosta korttiin löytyi hauska sammakko-digileima, joka on Happileigh Scrappin'n tuotantoa. Kuvan väritin vesiväreillä, sammakon silmiin ja lintuun lisäsin hieman sävytettyjä 3d-aineita (vaaleanvihreää ja -punaista) ja sammakko sai lisäksi kimalleliimapisteet ennen kuivumaan menoa.

Olin ajatellut kokeilla leimakuvan leikkaamista tiiliseinäksi eräässä toisessa projektissa mutta päädyinkin kokeilemaan sitä jo tässä työssä. Sammakon lisäksi silppusin myös jämälaatikosta löytyneen kohokuvioidun limenvihreän kartonginpalasen. Liimasin palaset harmaalle kartongille, piirsin harpilla ympärille ympyrän ja leikkelin saksilla irti. Alle hieman isompi ympyrä, johon leikkasin kulmaleikkurilla pitsikuviota ja sävytin korttiin sopivaksi.

Tausta on tehty itse Rubber Stamp Tapestryn sammakko-leimasimella ja sävytetty chalkilla. Nyt oli jokin ruttausvimma päällä kun ruttukukkien lisäksi myös nauha joutui ruttauksen kohteeksi. Vihreiden ruttukukkien sekaan liimailin muutamia vaaleanvihreitä kastehelmiä, samanmoiset pienemmät myös vaaleiden kukkasten keskustaan ja muutama vihreä akryylijalokivi nurkkaan.


Kortti nro 18/2012 - MYYTY


Edellisestä kortista jäi lähikuvat ottamatta, joten tästä niitä nyt sitten oikein urakalla.







Haastesarjan edelliset kortit voit käydä kurkkimassa linkkien kautta. 
(7/12) (8/12) (9/12) (10/12) (11/12

Melkoinen homma näissä kyllä oli mutta kiva systeemi kuitenkin, kun aikaa oli aina se parisen viikkoa tehdä korttia, ja ennenkaikkea saaliiksi jäi huima määrä digileimoja.



//Eemeli

4 kommenttia:

  1. Hauskannäköistä pintaa! Minulle tulee siitä mieleen kylpyhuoneen kaakeliseinä. Korttisi on tosi pirtsakka! Kiitos osallistumisestasi Lauran korttihaasteeseen!

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska kortti ja kivan värinen! :)

    VastaaPoista
  3. This is WONDERFUL... I Love it :-D xxxxx

    VastaaPoista