19. huhtikuuta 2011

Pääsiäisloman alkutahdeissa

Minulta on tilattu muutama ylioppilaskortti ja nyt kun sai tehtyä nuo hieman kiireellisemmät pääsiäiskorttitilaukset valmiiksi, niin täytynee ainakin muutama vaihtoehto saada ennen pääsiäistä tehtyä. Tänään siis lähdemme miehen kanssa kohti pohjoista niin mutkamäkeilemään kuin sitten pääsiäisen viettoon. Kovastihan tuolta on pariltakin suunnalta huudeltu perään ja tiedusteltu pääsiäissuunnitelmia, joten aika pitkälti sukuloidessa nämä pyhät menevät.

Mutta siis tämän ensimmäisen ylioppilaskortin pariin. Tiedän että tilaaja pitää enemmän ilman leimakuvaa olevista korteista, joten kortin täyttäminen piti ideoida muuten. Pohjalle käytin kaunista kukkaservettiä, johon sitten leimailin mustalla versafinella muutamat kiekurat ja Valmistuneelle-tekstin. Nämä candyt on kyllä ihan mielettömän ihania, joten ei ihme että ensimmäisenä aloin kokeilla mitkä candy-värit sopivat korttiin. Yllätin jopa itseni valitsemalla vain mustia ja valkoisia candyja, mutta jotenkin ne tuntuivat istuvan tähän paremmin kuin värikkäät. Kukat tehty daisy-leikkurilla ja taivuteltu pallopäätyökalun avulla sekä keskustoiksi lisätty kirkkaat kastehelmet (nämä näyttävät ihan vesipisaroilta). Pari pinkkiä jalokiveä loppusilauksena jotta saadaan hieman tyttömäistä blingblingiä mukaan :)


Kortti nro 21/2011 - MYYTY


Osallistun kortilla myös näihin haasteisiin:

¤ A Spoon Full of Sugar #148: juhlapäivä (graduation card)
¤ The Craft Garden: neljä (4 flowers and 4 black candy :)



//Eemeli

2 kommenttia:

  1. Gorgeous card, Thank you for playing along with us this month at the Craft Garden. good luck.
    Kevin xx

    VastaaPoista
  2. A very pretty and delicate card.
    Helen x
    If you fancy another challenge try here http://acraftykindoftruffle.blogspot.com/2011/04/april-tag-challenge.html

    VastaaPoista