4. kesäkuuta 2012

Magnoliahaaste #104

Jostain syystä nykyään surraa aivot täysin tyhjää kun pitäis alkaa suunnitella (ja toteuttaa) korttia. Onneksi tuolta haasteiden joukosta löytyy aina valmiita luonnospohjia, joihin lähteä omaa tekelettään väsäämään. Tällä kertaa minut pelasti ideattomasta tilasta Magnoliahaaste tällaisella luonnoksella:


Muistelin saaneeni jostain pari kappaletta Magnolian olkipukkeja leimattuna, joten ensimmäiseksi ryntäsin leimakuvalaatikon kimppuun. Ilo oli suuri kun muistikuva osoittautui oikeaksi ja toden totta olkipukkeja löytyi kaksin kappalein laatikon perukoilta. Päädyin vaaleanruskealle kartongille leimattuun pukkiin, jota en sitten edes värittänyt ollenkaan. Reunoihin tuputtelin hieman kultaista kimaletelevaa leimaväriä.

Taustapaperi löytyi silppulaatikosta ja se voisi olla esimerkiksi tapettia tai jotain vastaavaa kun tekstuuri tuntui hieman jämäkämmältä kuin tavallisessa kuviopaperissa. Ruskeasävyinen pilkkupaperi myös silppulaatikosta. Tekstileimasin Stempelkellerin.

Rajaukset punaisella kopiopaperilla ja samaisesta yksilöstä myös tähdet pilkkupaperineliöiden keskelle. Muutama samppanjanvärinen puolihelmi vielä viimeistelemään tämän vuoden ensimmäinen joulukortti (koskaan ei ole liian aikaista aloittaa sitä urakkaa).

Kortti nro 43/2012 - MYYTY


//Eemeli

5 kommenttia:

  1. Kaunis joulukortti! Todellakaan koskaan ei ole liian aikaista joulukorttien teko, itsekin pitäisi niitä jo tehdä! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana joulukortti ;)!Kiva kun lähdit kanssamme luonnostelemaan :)!

    VastaaPoista
  3. Oikein tunnelmallinen, kaunis joulukortti :)
    Itsekin yritän saada joulukorttivaihteen päälle...

    VastaaPoista
  4. Magee kokonaisuus!!! Värit sopivat upeasti toisiinsa!!

    VastaaPoista
  5. kaunis lämminhenkinen kortti!! =)

    VastaaPoista