10. toukokuuta 2012

Askartelufoorumin korttihaaste #22

Askartelufoorumin korttihaasteessa on tällä kertaa aiheena kesä ja osallistun haasteeseen tekemälläni tilauskortilla eläkkeelle jäävälle henkilölle. Tuo Dustin Piken digileima on kyllä ihan huippu ja mielestäni sopii hyvin leppoisiin eläkepäiviin. Kuvan väritin vesiväreillä ja sitten leikin harpin ja viivaimen kanssa tehdessäni rajauksia.

Leimakuvan takana olevan kirkkaanoranssin stanssatun pohjan olen saanut, vaalensin sitä valkoisella chalk-värillä jotta ei ihan niin kirkuvanvärinen olisi. Samalla siihen tuli hienoinen kimallus mukaan tuosta chalkista, mikä näkyy paremmin lähikuvassa. Taustan mustavalkoisen digipaperin sävytin distresseillä ja sitten lisäsin kuvioihin vesiväritahroja sekä oranssia 3d-ainetta.

Teksti tulostettu, sävytetty, kiinnitetty kartonkiin ja rullattu aaltokoneen läpi. Kukkanen itsetehty ja koristeiksi tällä kertaa nauhaa kera rusetin sekä yksi candy.

Kortti nro 39/2012 - MYYTY

Tykkään todella paljon tästä terälehtileikkurista ja näihin kukkasiin tulee yleensä jätettyä tuollaiset terävät taitokset ennemmin kuin pyöristettyä nuo lehdet. Sipaisin lisäksi hieman oranssia mustetta lehtien kärkiin.





//Eemeli

3 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen kortti!
    Kiitos osallistumisestasi Askartelufoorumin korttihaasteeseen!

    VastaaPoista
  2. ihanaa tropiikin tuntua!! kaunis iloinen kortti!! =)

    VastaaPoista
  3. Mukava, että olet haasteessa mukana ;)

    VastaaPoista