27. elokuuta 2022

Anniina & Jimi 27.8.2022

Sain jälleen kunnian tehdä tilauksesta hääkortin. Kortin tilaaja laittoi minulle kuvia ja tietoja hääparista, heidän ammateistaan, harrastuksistaan, eläimistään sekä asioista, joista he pitävät. Ihan kaikkea ei korttiin ollut mahdollista mahduttaa, mutta muutamia elementtejä sieltä kuitenkin löytyy.

Silhuettikuvan löysin netin syövereistä ja tein siihen pienen muokkauksen kuvankäsittelyohjelmalla ennen tulostamista. Muotonsa kuva(n tausta) sai Crafts-Toon piparireunaisen ovaalistanssisetin keskikokoisella stanssilla. Reunoille sipaisin hieman VersaCraftin bubble gum -sävyistä mustetta. Tekstiosio aseineen ja paistinlastoineen myös tulostettu (kuvat netistä (väritys muutamilla markereilla) ja teksti sekä kuvien kohdistus tekstinkäsittelyohjelmalla), sydänstanssi Nellie Snellenin setistä, reunoilla bubble gumia ja kiinnitys korttiin kotikutoisilla 3d-palasilla (ja tässä siis vahvasti toivottu viittaus toisen puolison ammattiin sekä toisen pitkäaikaiseen harrastukseen). Kuviopaperin nappasin valmiiksitulostettujen digipapereiden nipusta (valmistajatieto lisätään myöhemmin). Kortin koristeina sydänkuosisia card candyja sekä sydänboordi, joka leikattu ulkomailta tilatulla ei-minkään-merkkisellä stanssilla tummanpunaisesta kartongin ylijäämäpalasesta.

Short(er) version in English:

I was asked to create a wedding for a couple with some "details" coming from the couple's life (dog, pistol and spatula). Printed image(s) from internet as well as the printed names with date. Oval die from Crafts-Too die set and heart set is from Nellie Snellen. Bubble gum VersaCraft ink distressing on their edges. Designer paper is from a pile of pre-printed papers (manufacturer info added later) and for finishing touch I added heart patterned card candies and a heart border that is cut with an unbranded die.

Kortti nro 13/2022 - MYYTY

Korttiin haluttiin laitettavan myös tietty runo onnentoivotuksineen, joten tulostin ja lisäsin sen kortin sisäpuolelle. Runon leikkasin samaisen Nellie Snellenin stanssisetin hieman isomalla sydämellä kuin kortin etuosassa käytin ja myös tähän sydämeen sipaisin reunoille bubble gumia. Alle jätin tilaa nimien kirjoittamista varten. Sydämen lisäksi sisäpuolta koristamaan päätyi kapea suikale kortin etuosassa käytetyn kuviopaperin ylijäämäpalasesta.

Inside the card I attached a printed poem that was requested by person who ordered this card, heart is cut with a Nellie Snellen die and bubble gum distressing on the edges. A tiny leftover strip of designer paper.


Haasteosallistumiset:

¤ As You Like It: lempikotieläin (dog - social, loyal friend and good helper with bird hunting)
¤ Creative Fingers #237: mitä vain
¤ Snippets Playground #435: silppuja (card stock, digi print paper and dp snippets)


~ Eemeli ~