Minulla on ollut jo pitkään mielessä kokeilla lippuviirin tekemistä, kun sellaiset minun silmääni suuresti miellyttävät toisten korteissa niitä ihaillessani. Mitään valmista stanssia viirien tekoon minä en omista, vaan väkerrys tapahtuu hieman pidemmän kaavan mukaan. Lisäksi halusin mukaan myös onnea-tekstin.
# I made a Congrats flag banner (Onnea = Congrats in Finnish) and here are details how to make one:
Tein hommasta samalla pienen kuvakoosteen, joka toiminee myös ohjeena, jos joku haluaa tällaista itsekin kokeilla:
# The texts are made with MS Word (font: Kristen ITC - size: 8) and printed out.
# Aloitin lippuviirin tekemisen onnea-tekstistä, jota varten tulostin MS Wordilla tehdyt kirjaimet (fontti: Kristen ITC - koko: 8) tavalliselle kopiopaperille. Yhtä viiriä varten ei toki tarvitse 4 kappaletta tekstejä, mutta samalla vaivalla tulostui onnittelut eri väreissä. Tekelettäni varten valitsin näistä vasemman yläkulman pinkin tekstin.
Kirjaimet voi toki kirjoittaa myös käsin, eli pakko ei ole omistaa (väri)tulostinta. Itsekin kokeilin ensin ohutkärkisellä tussilla raapustamista, mutta olin tyytymätön omiin harakanvarpaisiini ja perfektionistina halusin "täydellisemmän" lopputuloksen.
# Letters are cut with a normal paper punch and glued under clear dew drops - remember to use clear-dry glue (I used fast drying Aleene's Tacky Glue) or the letters won't show up.
# Seuraavaksi leikkasin kirjaimet irti normaalilla "mappilävistäjällä" ja liimasin jokaiseen päälle kirkkaan kastehelmen. Kastehelmet toimivat kuin suurennuslasina, eli vaikka fontti näyttää tulostamisen jälkeen melko pieneltä, niin kastehelmi suurentaa sen juuri oikeankokoiseksi. Tässä tärkeää on muistaa käyttää sellaista liimaa, joka kuivuttuaan muuttuu värittömäksi (itse käytin Aleene's Tacky Glue'n nopeasti kuivuvaa liimaa), muuten kirjaimet eivät tule näkyviin.
# A die-cut star (die: Nellie Snellen - size: 5 cm) is cut with scissors. There is no need to cut perfectly in the center because that area will be on the backside once folded and not to be seen.
# Jätin liimat kuivumaan ja siirryin itse viirien tekemiseen. Käytin Nellie Snellenin tähtistanssia (koko noin 5 cm) ja stanssasin silppulaatikosta löytyneestä vaaleansinisestä paperista tähden. Tämän jälkeen leikkasin askarteluveitsellä sakarat irti kuvan osoittamalla tavalla. Tässä ei haittaa vaikka leikkaus ei menisi ihan suoraan, sillä nämä osat jäävät viirien taakse piiloon.
# Folded ones (folding line is on the widest spot)
# Taitoin jokaisen sakaran leveimmältä kohdaltaan. Sakara-osa tulee siis olemaan viirien etuosa ja taitetut pienemmät lärpäkkeet toimivat takaosana.
# I glued the flags on a piece (around 15 cm) of pink baker's twine.
# Tämän jälkeen otin pätkän (noin 15 cm) vaaleanpunaista raidallista puotinarua ja liimasin viirit kiinni siihen.
# And attached the drew drop letters on it.
# Lopuksi vielä kiinnitin kastehelmillä varustetut kirjaimet viiriin ja valmista tuli.
Minulla on pyödällä juuri työn alla kortti, johon tämä tekemäni lippuviiri on menossa koristeeksi, joten huomenna kannattaa tulla sitten kurkkimaan minkämoiseen tekeleeseen tämä lopulta päätyi.
Ja mikäli innostut ohjeeni avulla tällaisen väkertämään, niin toivoisin sinun jättävän kommentin kera linkin blogiisi/lippuviiriisi niin erittäin mielelläni käyn ihastelemassa tekelettäsi.
//Eemeli