30. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli - Yllätyshaaste #1

Askartelutaivaan joulukorttirallin yllätyshaaste numero 1 kätki sisälleen magic card -tekniikan. Googlettamalla löytyi ohjeistus tähän minulle entuudestaan outoon yksilöön, olin kyllä nähnyt monissakin blogeissa tällä tapaa tehtyjä kortteja mutta en ollut ottanut selkoa kuinka tuo ihmeellisyys korttiin saadaan.

Lili Of The Valleyn söpöäkin söpömmän nalleleimakuvan sain Miralta. Itse kun en omista Stazon-mustetta, joka tähän tekniikkaan vaaditaan ja omat Versafine + kalvo + kirkas-teippi-päälle -viritykseni eivät oikein onnistuneet... *köhöm* niin päädyin pyytämään apua kanssasisarelta. Suuret kiitokset Mira sinulle nalleista oikein monikossa :)

Tämä tekniikka on itsessään sen verran jännä, että kortin voi jättää melkoisen pelkistetyksi ja vähille koristeille eikä se vaikuta silti liian yksinkertaiselta. Kuvan väritin promarkereilla ja tähteen sekä palloihin lisäsin runsaasti Sticklesin midnight blue -sävyistä kimalleliimaa.

Sinihopea kuviopaperi on lahjapaperia. Cosmos-kukkaset leikkasin hopeasta hieman kimaltavasta kartongista ja keskustoiksi laitoin valkoiset candyt, joissa koristeina hopeisia pilkkuja. Rallin kaikki väkerrykseni löytyvät täältä.


Tästä se lähtee...

Kortti nro 78/2012 - MYYTY

...taikuus tapahtuu...



...ja tadaa! nalle on väreissä :)



Tottahan toki muutaman muunkin haasteen kortti kaipaa:

¤ Bearly Mine #63: sininen & hopea
¤ Card Makin Mamas: kulta/hopea
¤ Crafts 4 Eternity #100: joulu
¤ Delightful Challenges: kukkasia
¤ Forever Friends: mitä vain
¤ Fussy and Fancy Friday #77: joulu
¤ Hanna and Friends #159: eläimiä
¤ I ♥ ProMarkers #145: mitä vain
¤ Jellypark: tähtiä
¤ Kortisto: suuri joulukorttihaaste
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ Pixie Dust Studio: talvinen juhlapyhä
¤ S J Crafts: joulu
¤ Stempelsonne #77: leimattu kuva
¤ Timeless Tuesday #197: kulta/hopea


//Eemeli

28. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli #5

Askartelutaivaan joulukorttirallin viimeisessä haasteessa kortti tulee tehdä luonnoksen pohjalta


Omaan korttiini käänsin annetun luonnoksen peilikuvaksi. Kuva kierrätysteemaisesti leikattu viime vuoden joululahjapaperista ja kierrätysteemalla jatkaen taustaksi käytin remontista ylijäänyttä tapettia. Tapettia vaalensin hieman valkoisella chalk-värillä kun mielestäni oli hieman liian tumma pikimustine raitoineen. Kukkaisen yksilön leimasin itse Rubber Stamp Tapestryn leimasimella ja väritin kukat punaisiksi.

Rajauksiin käytin punaista kartonkia. Leimateksti Stempelkellerin ja leimattu punaisella (sävy: poppy red) VersaCraftin musteella. Koristeiksi punaisia kuviollisia card candyja, joissa hopeisia pieniä tähtiä. Tapetti itsessään sisälsi hieman kimallusta, joten päätin täräyttää sitten kuvaan, leimatekstiin ja kukkahärpäkkeeseen aimo annoksen Sticklesin diamont-sävyistä kimalleliimaa. Eikös joulu olekin sellaista kimalluksen aikaa? :)

Kortti nro 77/2012 - MYYTY

Tässä vielä toinen kuva hieman erilaisessa valaistuksessa niin näkyy tuo kimallus paremmin.


Täältä löytyvät rallin kaikki tekeleeni. Tämä oli sarjan viimeinen haaste mutta minulla on vielä tekemättä yllätyshaasteiden 1 ja 3 kortit, joten omalta osaltani ralli jatkuu vielä parin päivän ajan. Osallistun kortillani myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Divas by Design #63: kimallusta
¤ Inky Impressions #87: vintage/pastellisävyinen joulukortti
¤ Kortisto: suuri joulukorttihaaste
¤ Lauran korttihaaste #63: simppeli joulu(kortti)
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ The Paper Shelter #92: joulu
¤ Through the Craftroom Door #46: mitä vain
¤ Tuesday Alchemy #42: mitä vain


//Eemeli

26. marraskuuta 2012

Lauran korttihaaste #63

Tällä viikolla Lauran korttihaasteessa teemana on simppeli joulu, eli tarkoituksena on siis tehdä jokin yksinkertainen jouluaiheinen askartelutyö.

Päädyin väkertelemään pitkästä aikaa easel-kortin. Todennäköisesti minulta meni enemmän aikaa saada nuo taitokset suoriksi (en omista nuuttausvälineistöä) ja kortti muistuttamaan easel-korttia, kuin itse kortin "koristelemisessa".

Leimakuva on Gillian Robertsin ja mistelikoristeet Crafter's Companionin. Väritykset ja valetikkaukset tein punaisella ohutkärkisellä tussilla. Lisäksi laitoin sisälle kaksi pientä mustaa akryylijalokiveä, joilla kortin saa pysymään törötys-asennossa.

Ja valmista tuli :) Kuvausalustana tällä kertaa toimi kaulahuivi.

Kortti nro 76/2012 - MYYTY



Osallistun tekeleelläni myös näihin haasteisiin:

¤ Addicted To Stamps #44: joulu
¤ Come And Get It: enemmän kuin 1 taitos
¤ Crafty Boots: mitä vain
¤ Cupcake Craft #220: musta + valkoinen + vapaavalinnainen väri
¤ Great Impressions: joulu
¤ Hiding in My Craft Room #73: joulu
¤ Hooked On Craft #27: joulu
¤ Kortisto: suuri joulukorttihaaste
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ Lexi's Creations #79: joulu
¤ Little Claire #27: joulu
¤ MyGrafico #141: mitä vain
¤ Paper Pretties #67: mitä vain
¤ Sparkles Forum #38: joulu
¤ Stampin' Sisters in Christ #167: joulu
¤ The Corrosive #163: mitä vain
¤ The Kraftyhands: joulu
¤ The Robyn's Fetish #135: musta + valkoinen + vapaavalinnainen väri
¤ The Squirrel and The Fox #31: mitä vain
¤ Wags 'n Whiskers #93: joulu



//Eemeli

22. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli #4

Askartelutaivaan joulukorttirallin nelososiossa (ja täällä kaikki väkerrykseni ralliin) tulee korttiin hakea inspiraatiota tällaisesta kuvasta:


Tuttuun tapaan pääkopan sisällä löi tyhjää, toki monia vaihtoehtoja leimakuvaksi ja kortin värimaailmaksi tuosta inspiraatiokuvasta keksin mutta luonnoksen tarvitsin, jonka pohjalta korttiin elementit laittaa. Sellainen löytyi Seems A Little Sketchy'n uusimmasta haasteesta:


The first picture is for inspiration and this second one a sketch to help me build my card (sometimes you just run out of ideas and then an extra help is more than needed :) The tree DP is actually not a designer paper but a napkin. Stripes are packing ribbons and the sentiment in Finnish and wishing "Merry Christmas". Little bit of paper piecing to create 3D-effect with the trees. And a finishing touch with card candies that are my absolute favorite embellishments. 

Had to take the pics inside 'cause the weather has been terrible for many days (raining and grey) so they look bad (kinda yellow and hard to get sharp shots). Does anyone else have this problem? How have you conquered the "almost no day-light season" and taking pics of your cards?

Inspiraationi oli siis tällä kertaa kuvan kuuset ja värimaailma. Puukannallinen leimasin kirpparilöytö, valmistajaa en tiedä (saa vinkata jos joku tunnistaa kenen tuo on). Kuvan leimasin kahteen kertaan, toinen pohjaksi ja toisesta väritin kuuset sekä kiinnitin ne sitten kartonkipalasilla kuvaan siten, että ovat irti pohjasta. Kuusikuviopaperi on servetti, jonka kiinnitin ensin valkoiselle kopiopaperille elmukelmu-tekniikalla, jotta sain siitä helpomminkäsiteltävän. Erivärisiä kartonkeja rajauksiin ja raidoiksi leveitä lahjanauhoja. Ja tottahan toki kortti aina muutaman candyn tarvitsee.

Kortti on ollut valmiina jo muutaman päivän ja olen itse asiassa odottanut parempaa säätä kuvaamista varten. Noh, sellaista ei tullut vaan vettä on satanut joka päivä ja keli on ollut todella harmaa. Jouduin siis ottamaan kuvat sisätiloissa keinovalolla ja laatukin on sitten sen mukaista. Kuinka te muut olette ratkaisseet loppusyksyn ja kohta koittavan pimeän talvikauden korttikuvaukset kun luonnonvaloa ei ole saatavissa? Nuo keinovalokuvat kun ovat ensinnäkin ihan keltaisia ja niistä on hankala saada tarkkoja.

Kortti nro 75/2012 - MYYTY



Osallistun tekeleelläni myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Artistic Inspirations #16: mitä vain
¤ Crafty Creations #197: joulu
¤ Crafty Ribbons #33: vähintään 2 erilaista nauhaa
¤ Forever Friends #49: nauhaa/narua
¤ Incy Wincy Designs: neliöitä
¤ Kortisto: suuri joulukorttihaaste
¤ Lady Anne: mitä vain
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ Little Claire #27: joulu
¤ Meljen's Designs #137: mitä vain
¤ My Mum's Craft Shop #85: laulu (O Tannenbaum - O Christmas Tree)
¤ MyGrafico #140: mitä vain
¤ Our Daily Bread #131: kiitospäivä/joulu
¤ Papelitos #20: mitä vain
¤ Spark Your Creativity Now! #3: mitä vain
¤ Stamp n Doodle: mitä vain
¤ The Crafty Bloggers #5: joulu
¤ The Paper Girls #20: talvi/joulu
¤ Victorine Originals #47: joulu


//Eemeli

15. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli - Yllätyshaaste #2

Askartelutaivaan joulukorttiralli sisältää viikottaisten haasteiden lisäksi myös kolme kappaletta yllätyshaasteita, jotka putkahtavat ilmoille ennaltamäärittelemättöminä aikoina mutta joissa on osallistumisaikaa sitten aina rallin loppuun asti. Kaikki kolme haastetta ovat jo ilmestyneet mutta nyt vasta sain tehtyä ensimmäisen kortin niihin -- ja itse asiassa tuohon haasteeseen numero 2, jossa tulee tehdä kirjakortti seuraavanlaisen luonnoksen pohjalta:


En ollut ennen kirjakorttia tehnyt, joten vinkkiä sisäosan tekemiseen kyselin herra googlelta, ja sitä myöskin sain. Tosin ihan oppikirjan mukaan ei tämä minun korttini nyt tainnut mennä, sillä tein tuon sisäosan senkokoiseksi että sinne saa sujautettua neljä tuikkua -- ilmeisesti näissä korteissa tuo sisäosan ulkoreuna pitäisi olla kortin kokoinen, ja minulla se siis on tuollainen pienempi.

Kansiosaan kiinnitin palasen tapettia, jota jäi yli syksyllä tehdystä remontista, ja samaista tapettia lisäsin suikaleen myös "kirjan päätyyn". Reunat ressasin askarteluveitsellä. Musta kultakimalteinen läpinäkyvä nauha löytyi tuttuun tapaan nauhapurnukasta (sisältääkö teidän muiden nauhavarastot nauhoja, joita sieltä ikäänkuin aina löytää kun menee sisältöä tutkimaan? vai onko teillä tarkkaan tiedossa millaisia nauhoja omistatte?). Purnukan löytöjä myös punainen satiininauha, jolla kortin saa solmittua kiinni.

Kortti nro 74/2012 - MYYTY

Digileima on Daisy Doodlesin ja jätin sen kokonaan värittämättä. Olisin ehkä lisännyt hieman jotain kultaista kimallusta mutta kun en omistanut sellaista niin päätin olla kokonaan koskematta kuvaan. Leikkasin sen toki ääriviivoja pitkin ja kiinnitin kaksipuoleisella teipillä punaisen taustan päälle. Tämä punainen tausta on itse asiassa silkkipaperia ja kiinnitin sen hapankorppupakkaukseen, jotta sain siitä tuollaisen jämäkän. Hapankorppupakkauksen palasilla kohotin myös pyörylän irti taustasta tuomaan kolmiulotteisuutta ja jotta tuo nauha mahtuu olemaan ilman litistymistä. Reunoille hieman ressausta. Teksti Stempelkellerin ja leimattu mustalla VersaFinella, alle väriteemaan sopiva punainen paperi.


Sentiment is in Finnish and saying: "Christmas light brings joy into the heart"



Sisällä siis 'tasku' neljälle tuikuille. Lisäsin pohjalle ja reunoille samaa tapettia kuin kansiosassa ja ressasin reunat. Lämmintä joulumieltä -toivotus myöskin Stempelkellerin ja pohjana hapankorttipakkauksen pohja, leimaväri VersaCraftin (sävy: poppy red). Toki kortista voi jättää nuo tuikut pois tai täyttää kolon vaikka jouluisilla karkeilla. 



Sentiment: "Warm Christmas spirit"


Rallin kaikki tekeleeni löytyvät täältä ja kirjakortilla osallistun myös näihin haasteisiin:

¤ Card and Scrap #43: joulu
¤ Clear It Out: mitä vain (stash: red ribbon)
¤ Crafts And Me #110: joulu ei-perinteisin värein
¤ Crafty Sentiments Designs: joulu
¤ Divas by Design #61: mitä vain
¤ Lauran korttihaaste #61: kynttilä
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ LEJ Designs #29: joulu
¤ Little Miss Muffet #48: nauhaa/narua
¤ Penny's Paper-Crafty #102: mitä vain
¤ Really Reasonable Ribbon #60: jotain muuta kuin kortti
¤ Sparkles #38: joulu



//Eemeli

10. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli #3

Askartelutaivaan joulukorttirallin haasteessa numero 3 bingoillaan ja omaan korttiini valitsin sarakkeen vihreä-tähti-lumi.


Kuusen tein Fiskarsin ShapeCutterin ja Christmas 1 -sapluunan avulla pilkullisesta kartonginpalasesta, jonka muistaakseni pelastin jostain roskiin menevästä vanhasta lahjapussukasta. Oksille lisäsin hieman lunta Snow Marker -kynällä. 

Muistelin nähneeni nauhapurnukassani pätkän jotain kultaista kimaltavaa nauhaa ja sieltä sellaisen löysinkin, tai oikeastaan tuo on piipunrassia mutta mielestäni hoitaa koristeköynnöksen virkaa vallan mainiosti. Koristeiksi pinkkejä puolihelmiä ja latvaan tähti kultaisesta paksusta foliosta.

Kuvanottohetkellä ei puolihelmien liima ollut vielä täysin kuivunutta, joten niiden ympärillä näkyy hieman ylimääräistä valkoista, joka toki siitä katoaa kun liima kuivuu. Kuusen taakse kiinnitin pieniä kartonginpalasia, joilla sain kohotettua kuusen irti taustasta ja näin luotua hieman 3D-efektiä korttiin.

Taustalle (eli suoraan korttipohjaan) leimasin pari jouluista kulmakoristetta, joiden marjat värittelin pinkillä tussilla ja samaisella yksilöllä piirsin myös kortin reunoille rajaukset. Tekstin (Stempelkeller) leimasin kartonginpalaselle, jonka kiinnitin kuusen alle.

Kortti nro 73/2012 - MYYTY



Joulukorttirallin kaikki väkerrykseni voit käydä katsomassa tämän linkin takaa ja osallistun tällä uusimmalla tekeleellä myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Anything Goes #79: mitä vain
¤ ATC's With Attitude #26: tekstileimasin
¤ Crafty Catz #158: mitä vain
¤ Crafty Creations #195: ei kukkia
¤ Fat Pages With Attitude #26: tekstileimasin
¤ Just Keep On Creating: joulu
¤ Lauran korttihaaste #60: joulubingo (kuusi-tekstileimasin-vihreä)
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ LEJ Designs #28: stanssit/kuvioleikkurit
¤ Paper Crafting Journey: mitä vain
¤ Southern Girls #57: joulu
¤ Through the Craftroom Door #43: mitä vain



//Eemeli

8. marraskuuta 2012

Sininen prinsessakortti

Vihdoin ja viimein sain tehdyksi tämän lupaamani kolmannen prinsessakortin, johon kuvan väritin yhtä aikaa punaisen ja vihreän version kanssa - eli aikoja sitten. Samalla hieman vaihtelua joulukorttiputkelle. 

Kortin pohjana käytin The Sugar Bowlin uusimman haasteen luonnosta:



Sugar Nellien leimakuva on siis väritetty Inktenseillä, rajaukset ja kolmiopylpyrät tehty ohutkärkisellä vaaleansinisellä tussilla ja tähtien kimallus Sticklesin baby blue -sävyistä kimalleliimaa.

Taustan kuviopaperista löytyy myös kivaa hopeista kiiltoa, joka mielestäni sopii tällaisiin tyttöjen prinsessakortteihin. Tekstikuviopaperit löytyivät silppulaatikosta. Rajauksiin käytin neonvihreää paperia, jossa oli liima valmiiksi toisella puolella. Jostain olen tuonkin saanut enkä oikein tiedä mihin se on tarkoitettu käytettäväksi (toinen puoli siis valkoinen ja liimalla varustettu). 

Ilmapallojen kuviopaperit myöskin silppulaatikosta ja mukaan kivoja erivärisiä puotinaruja. Kohotin pallot irti taustasta, vihreää jopa hieman enemmän jotta sain laitettua pallot limittäin. Tämä näkyy hieman paremmin tuossa alemmassa kuvassa.

Teksti dymolla ja koristeiksi muutamia card candyja sekä Tikkurilan värilastuista leikattuja tähtiä. Osallistun tekeleellä myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Addicted To Stamps #42: siivekkäitä olentoja
¤ Charisma Cardz #44: sininen
¤ Craft Us Crazy #30: lempiväri (favorite color: blue)
¤ Crafty Creations #195: ei kukkia
¤ Divas by Design #60: söpöä
¤ Flutter By Wednesday #213: mitä vain
¤ Paper Crafting Journey: mitä vain
¤ Sweet Stampin': kimallusta
¤ The Ribbon Girl: kimallusta


The sentiment is in Finnish and saying: "To a princess"
Kortti nro 72/2012





//Eemeli

5. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli #2

Askartelutaivaan joulukorttirallin kakkoshaasteessa tulee tehdä telinekortti, josta löytyy jotain kultaista.

Perussimppelillä linjalla mennään niinkuin näiden joulukorttieni kanssa yleensä. Kortin kansiosasta löytyy Stempelkellerin teksti pääosassa ja se on leimattu mustalla (sävy: onyx black) VersaFinen musteella. Kulmakoristukset Crafters Companionin jostain joulusetistä ja väritykset niihin ohutkärkisillä tusseilla. Tikkaukset punaisella tussilla. Koristeiksi muutama punainen ja kultainen card candy.


Sorry gals, everything is in Finnish :) The sentiment is wishing a peaceful Christmas.


Kortti nro 71/2012

Kortin 'sisälle' leimasin myös yhden kulmakoristuksen, väritykset siihen ja tikkaus samalla tapaa kuin kansiosaankin. Koristeiksi kolme candya, jotka samalla pitävät kortin törötys-asennossa.



Rallin ensimmäinen kortti löytyypi täältä ja tällä kakkososion törötys-tekeelläni osallistun lisäksi näihin haasteisiin:

¤ Great Impressions: joulu
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ The Crafty Bloggers #5: joulu
¤ The Crafty Pad #195: mitä vain
¤ Whoopsi Daisy: joulu



//Eemeli

3. marraskuuta 2012

Easel-joulukortti

Nyt päätin haastaa itseni oikein kunnolla ja väkersin elämäni ensimmäisen easel-kortin. Suomenkielinen vastine tuolle hökötykselle taitaa olla telinekortti.

Kansiosaa varten leimailin VersaMagicin purple-sävyisellä musteella kuusenpalloja (leimasin: Studio G) valkoiselle paperille ja leikkelin niistä tuollaisia neliöitä. Kuviopaperin olen saanut, joten sen valmistajaa en tiedä. Kansiosan reunoihin töpöttelin hieman leimauksessa käyttämääni mustetta ja tikkaukset tein vihreällä ohutkärkisellä tussilla. Nurkkiin lisäsin vielä vihreitä card candyja ja violetinvärisiä metallisia candyja.

Käyttämäni korttipohjan koko oli 9 x 15 cm ja kansiosaa varten leikkasin 9.6 x 9.6 cm kokoisen neliön, jolloin lopputuloksesta tuli versio, jossa avaamattomassa kortissa kansiosa ei peittänyt koko korttipohjaa vaan osa siitä jäi näkösälle. Koristelin nämä alueet mustilla candyilla ja mustalla tikkikuviolla.


Kortti nro 70/2012


Tällaiselta kortti näyttää sitten 'kasattuna'. Kohotin Stempelkellerin tekstin irti pohjasta, joten kansiosan saa sujautettua nojaamaan sitä vasten ja kortin pysymään telineasennossa.




Taustan tikkikuvio näyttää tällaiselta ja lisäsin kansiosan taakse oman leimani, joka jää piiloon kun kortti on lättänänä.




Tuttuun tapaan löysin myös kasan haasteita, joihin kortillani osallistun:

¤ ABC Christmas #V: kirkkaat värit
¤ Christmas Cards All Year 'Round: erikoinen muoto/taittelu kortilla
¤ Christmas Stampin' All Year Long #35: mitä vain
¤ Creative Moments #3: enemmän kuin yksi taite



//Eemeli

1. marraskuuta 2012

Jouluista värienergiaa

Välillä sattuu näitä työtapaturmia, joissa kortista tulee niin susiruma, että oikea paikka sille olisi roskakori. Tämän kortin kohdalla kävi juuri niin. Minulla toki oli visio kortista pääni sisällä ja voi pojat kuinka kauniilta se siinä näyttikään; oli kirkasta väriloistoa, leikittelevää sommittelua ja tyylikästä jouluisuutta. Siinä vaiheessa kun korttia aloin toteuttaa, niin mitä pidemmälle toteutus eteni niin sitä kauemmas se tuosta kauniista visiosta suuntautui. Yritin kompensoida rumuutta lisäilemällä elementtejä mutta ne veivät lopputulosta yhä entistä rumempaan suuntaan.

Masokisti kun olen niin kortti ei päätynyt roskakoriin (jonne se toki olisi kuulunut) vaan päätin laittaa sen tänne näytille ja teidän arvosteltavaksi.

Kuusenpallo- ja nurkkaleimasin Crafter's Companion -merkkisiä ja teksti Stempelkellerin. Väritykset ja tikkaus ohutkärkisillä tusseilla. Pallot 'roikkuvat' mustilla puotinaruilla ja rusetit samaista tuotetta hieman eri sävyissä.

Pallot siis leimasin ensin valkoiselle kartongille (samaa kuin korttipohja) ja leikkelin ne sitten tiiliseinä-tekniikalla palasiksi. Kiinnitys korttipohjaan ja väritys päälle.

Ja jotta masokismi olisi huipussaan, niin osallistun tällä kötöstyksellä myös Koukussa Kortteihin -sivuston Väritellään leimakuvia -haasteeseen #3, jossa aiheena värienergia. Kuvausalustana toimi tällä kertaa kaulahuivi :)


Kortti nro 69/2012 - MYYTY





//Eemeli