1. maaliskuuta 2014

Örkkikortti pojalle

Nämä lahjakortilla hankkimani Flonzin örkit ovat odottaneet jo muutaman viikon tositoimiin pääsemistä, ja nyt niitä sitten Fiskarettes DT -työssäni käytin.

Inspiraatio korttiin tuli itse asiassa alunperin Addicted to Technics -haasteesta, jossa tällä kertaa tekniikkana on leimakuvan suoraan värittäminen leimasimeen. Nuo örkit sopivat mielestäni tällaiseen tekniikkaan todella hyvin, koska niissä on paljon "tasaista" pintaa, joka siis ensin väritetään esim. akvarelli-/vesiväreillä ja sitten painetaan paperiin. Minä käytin ihan tavallisia vesivärejä ja väritin örkit sini-vihreiksi. Hieman kuva latistaa lopputulosta, eli oikeasti värit ovat "värikylläisemmät". Reunoille roiskin oranssia ja punaista vesiväriä (ja roiskeet taasen eivät ole oikeasti noin hallitsevia).

Ympyrät on napsuteltu Fiskarsin Squeeze Punch -leikkurilla ja niiden alta löytyy Spellbindersin stanssilla stanssatut piparireunaiset ympyrät, jotka kohotin hieman irti taustasta. Kuviopaperi on Queen Wild Scrapsin digipaperi. Poikien kortit eivät suuremmin koristeita kaipaile, joten lisäsin ainostaan jokaisen ympyrän reunalle pienen punaisen tähden, jotka stanssasin Joanna Sheenin stanssilla.

Kortti nro 29/2014


//Eemeli

2 kommenttia:

  1. Ihan melkeinpä pelottaa, vaikka nämä örkit ovat söpöjä. Upea kortti todella.

    VastaaPoista
  2. Eemil, Congrats! You have won prize #1 Marker Wallet for my blogaversary! Please send me your name and address to getnails@cableone.net so I can send you your prize next week. Thanks for playing!!

    VastaaPoista