28. kesäkuuta 2013

4.13 / 5.00

Minä jään harvoin sanattomaksi, mutta tällä kertaa jäin...

Osallistuin viime kuussa Fiskarettes-sivustolla kilpailuun, jossa tuli väkertää ylioppilas-, valmistujais-, rippi- tai hääaiheinen paperiaskartelutyö. Kilpailutyöni oli tämä blogissani jo näkösällä ollut kortti ylioppineelle.

Kilpailun sulkeuduttua alkoi äänestysaika. Äänestykseen saivat osallistua kaikki kyseiselle sivustolle rekisteröityneet ja kilpailutöille annettiin haluttu arvosana väliltä 1-5. Äänestysajan päätyttyä olin saanut kortilleni arvosanan 4.13.

Ja arvatkaapas mitä?!

Minä VOITIN! Minun korttini äänestettiin siis kaikista parhaimmaksi. Yip-pi-yai-yeii! Kaunein saatika hienoimmin koristeltu se ei varmastikaan ollut, mutta ilmeisesti pilke silmäkulmassa tehty kortin humoristisuus oli se, joka tällä kertaa vetosi myös muihin.

En todellakaan olisi tällaista ikinä uskonut tapahtuvaksi. Mutta niin vain kävi ja palkinnoksi voitostani sain kolme Fiskarsin kahvaleikkuria; ison pilvileikkurin, keskikokoisen sydänleikkurin sekä leikkurin, jossa on kolme erilaista kulmienpyöristysterää.


Näissä tunnelmissa onkin hyvä jatkaa syntymäpäivän viettoa :)


//Eemeli

1 kommentti: