9. huhtikuuta 2013

Koukussa Kortteihin #114

Minulta tilattiin kortti 16-vuotiaalle pojalle ja tekemiseen annettiin vapaat kädet, joten pääsin testaamaan uutta The Paper Shelterin digileimaani, jonka hankin haasteesta voitetulla lahjakortilla. Kuviopapereistani ei sitten löytynytkään juuri sellaisia, joita olisin korttiin halunnut, joten hieman lopputuloksen kanssa puntaroin, pidänkö siitä vai en. Ehkä jos en näkisi sitä alkuperäistä ideaani kirkkaana mielessäni, niin osaisin tykätä kortista :)

Kuvan väritin promarkereilla ja aurinkolaseihin lisäsin vielä midnight blue -sävyistä Sticklesin kimalleliimaa hieman rockhenkistä blingblingiä tuomaan. Myös pieni sininen tähti hohkaa metallikiiltoisena (stanssattu "metallikartongista"). Numerot Timpan typeset-aakkostanssilla. Alin kuviopaperi valmiiksi tulostettu digipaperi ja piirtelin sen reunoille mustalla tussilla valetikkaukset. Kohokuviokartongin kaistale silppulaatikosta ja sille ressausta askarteluveitsellä.

Tämän kortin erikoisin ainesosa on vihreä spiraali, joka on vanhasta pöytämallisesta tietokoneesta, tai siis sen sisuksista, jemmaan napattu johdonpätkä. Jotenkin poikien ja miesten kortteihin sopivat tällaiset "hieman" erikoisemmat materiaalit, eli kierrätyshengessä mennään.

Saa nähdä kelpuuttaako tilaaja tämän kortin vai onko vapaiden käsien kanssa menty totaalisen metsään.

Kortti nro 63/2013 - MYYTY

Koukussa Kortteihin -sivustolla on parhaillaan menossa haaste, jossa aiheena on numerot, ja osallistun siihen tällä tekeleelläni.


//Eemeli

1 kommentti:

  1. Hi, thanks for stopping by and leaving me a comment. Cracking card by the way, super colour combination and I sooooo LOVES this image. Thanks for sharing.

    Mel X

    VastaaPoista