24. tammikuuta 2013

Mega #2 - Onnea uuteen kotiin

MEGA-ringin kakkosviiikolla vastuuvuorossa oli Granne ja teemaksi hän oli viikolleen valinnut Onnea uuteen kotiin. Linkki vie suoraan Grannen korttipostauksen ja sen takaa löytyy myös kuva varsin kivoista ja värikkäistä materiaaleista, jotka kuoren sisältä paljastuivat - tosin sillä eroavaisuudella, että minun kohdalleni oli langennut ison napin väriksi keltainen.

Tuttuun tapaan kortin rakentamisen aloitin jälleen valmiilla luonnoksella, joka tällä kertaa löytyi Sunday Sketch & Stampin uusimmasta haasteesta:


Viime aikoina olen tainnut lähes kaikissa korteissa käyttää jonkin sortin ressaustekniikkaa, joten tottahan toki tässäkin yksilössä piti samaisella linjalla pysyä ja kuviopapereiden reunat saivat osakseen askarteluveitsiressauksen. Mielestäni ressaus antaa kivaa rosoisuutta ja hieman yksityiskohtaisuutta papereihin kuin että liimailisi ne siltään toistensa päälle.

Leimakuvan väritin Inktenseillä ja hieman sävyttelin taivasta siniseksi ja ruohikkoa vihreäksi ala-asteella tutulla laveerauksella, mutta eihän se toki näihin kuviin asti näkösälle tullut. Hieman sävytetty tuo leimakuvan tausta joka tapauksessa on :) Stanssaus cArt-Usin ovaalistanssilla ja reunoille töpöttelin hieman walnut-sävyistä mustetta. Tekstin leikkasin palasiksi ja sörhin hieman pinkillä Inktensen värillä, kiinnitys vain reunoista kuvan alle ja loppuosa sojottamaan taivasta kohti (näkyy paremmin tuossa alemmassa kuvassa). New-sanaan lisäksi pinkki akryylijalokivi koristukseksi. Nauha luonnoksen mukaan ja koristeena ainoastaan yksi pinkki nappi, johon solmin kahdella nauhanpätkällä tuplasolmun.

Kortti nro 16/2013 - MYYTY

The sentiments are attached under the die cut element and then bent up to give a little 3D-effect on the card. Hope this second picture clarifies how they are rising up to the air.



Osallistun tällä tekeleelläni myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ 4 Crafty Chicks #126: nappeja
¤ Craft Your Passion #146: päävärinä sinivihreä
¤ Crafty Ann #81: 2 kuviopaperia, 0 kukkaa, 1 kuva ja 3 koristetta
¤ Crafty Boots: uusi vauva/koti/työ/jne...
¤ Created With Love #25: mitä vain
¤ Lady Anne: mitä vain
¤ Lili's Little Fairies: mitä vain
¤ The Paper Shelter #96: mitä vain
¤ Through the Craftroom Door: mitä vain
¤ Word Play Saturday #1: mitä vain

MEGA-ringin pääsivulta löytyy linkki viimeviikkoiseen korttiin sekä kaikkien osallistujien blogilinkit. Minnan postauksesta voit käydä katsomassa kertaheitolla kuvat kaikista tämän viikon valmistuneista korteista. Ensi viikolla jatketaan sitten uuden teeman parissa, joten mukana kannattaa pysyä.


//Eemeli

22 kommenttia:

  1. FAbulous image, is very sweet.

    Thank you for joining us this week at Sunday Sketch & Stamp
    Claire x
    (DT)

    VastaaPoista
  2. Hi. Fab colour and papers, love the design and fab image too.
    Thanks for sharing at Created with Love, Sandra xxx

    VastaaPoista
  3. Thanks for playing our button challenge at 4 Crafty Chicks!Nicely done!

    VastaaPoista
  4. Wonderful card. Love the colors
    Thanks for joining our Anything Goes Challenge this week at Created With Love Challenges

    ~~Chris

    VastaaPoista
  5. What a sweet card, love your papers. Thanks for playing along with us at Created with Love Challenges.
    Linda K>

    VastaaPoista
  6. Great card, lovely colour scheme,
    Thanks for joining us at The Paper Shelter's Anything goes challenge.
    Hugs Debs

    VastaaPoista
  7. This is great and thanks for joining us over at Sunday Sketch and Stamp this week
    x catherine

    VastaaPoista
  8. This is very cute....thank you for joining us at TTCRD this week.

    VastaaPoista
  9. A super card, Eemeli :)
    Thank you for sharing it with us at Crafty Ann's
    x

    VastaaPoista
  10. Cute card. Thank you for sharing your work with all of us at Crafty Boots Challenges.

    Dionne

    VastaaPoista
  11. Awe this is totally sweet! the image is priceless and the button you used is super cute. It just adds to the cuteness. Thank you so much for sharing it with us at 4 Crafty Chicks. Have an amazing week.

    VastaaPoista
  12. Beautiful Card, love your coloring. Thanks for joining us for Lady Anne's Stamp challenge.

    VastaaPoista
  13. Voihan Megarinki.. no ekan kortin olen jo tehnyt, odottelee kuvaamista ja toisenkin olen ajatellut.. saa nähä koska sitten maltan istua ja askarrella..

    VastaaPoista
  14. Great card with some lovely little characters which you have coloured so beautifully. Thank you for sharing with us at Lady Anne's Challenges. I hope we see you again soon.
    Love ~ Lady Anne xx
    Lady Anne's Challenges

    VastaaPoista
  15. Fabulous your card. Love the image and the details.
    Thanks for joining us at CYP.
    xxx Michelle

    VastaaPoista
  16. Fantastic card! I love the image and patterned papers. Glad you joined us at Created With Love Challenges.

    VastaaPoista
  17. I love those cute critters and what a fabulous card you created using them!
    Thank you so much for playing in my word play saturday challenge!

    VastaaPoista
  18. Great card, thank you for sharing it with us at Crafty Ann's
    Ann x

    VastaaPoista
  19. Ihanan raikkaat värit tässä sun kortissa :D Ja hauska idea pilkkoa tuo tekstiympyrä..

    VastaaPoista
  20. Fantastic card! Thank you for joining us for our "Button" challenge over at 4 Crafty Chicks this week!

    VastaaPoista
  21. cute card! thanks for joining us at Lady Anne's
    hugs, Valerie
    DT

    VastaaPoista
  22. So adorable! Love the background paper and image together. So very cute! Thanks for joining us at Lady Anne's Stamp challenge!

    VastaaPoista