15. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli - Yllätyshaaste #2

Askartelutaivaan joulukorttiralli sisältää viikottaisten haasteiden lisäksi myös kolme kappaletta yllätyshaasteita, jotka putkahtavat ilmoille ennaltamäärittelemättöminä aikoina mutta joissa on osallistumisaikaa sitten aina rallin loppuun asti. Kaikki kolme haastetta ovat jo ilmestyneet mutta nyt vasta sain tehtyä ensimmäisen kortin niihin -- ja itse asiassa tuohon haasteeseen numero 2, jossa tulee tehdä kirjakortti seuraavanlaisen luonnoksen pohjalta:


En ollut ennen kirjakorttia tehnyt, joten vinkkiä sisäosan tekemiseen kyselin herra googlelta, ja sitä myöskin sain. Tosin ihan oppikirjan mukaan ei tämä minun korttini nyt tainnut mennä, sillä tein tuon sisäosan senkokoiseksi että sinne saa sujautettua neljä tuikkua -- ilmeisesti näissä korteissa tuo sisäosan ulkoreuna pitäisi olla kortin kokoinen, ja minulla se siis on tuollainen pienempi.

Kansiosaan kiinnitin palasen tapettia, jota jäi yli syksyllä tehdystä remontista, ja samaista tapettia lisäsin suikaleen myös "kirjan päätyyn". Reunat ressasin askarteluveitsellä. Musta kultakimalteinen läpinäkyvä nauha löytyi tuttuun tapaan nauhapurnukasta (sisältääkö teidän muiden nauhavarastot nauhoja, joita sieltä ikäänkuin aina löytää kun menee sisältöä tutkimaan? vai onko teillä tarkkaan tiedossa millaisia nauhoja omistatte?). Purnukan löytöjä myös punainen satiininauha, jolla kortin saa solmittua kiinni.

Kortti nro 74/2012 - MYYTY

Digileima on Daisy Doodlesin ja jätin sen kokonaan värittämättä. Olisin ehkä lisännyt hieman jotain kultaista kimallusta mutta kun en omistanut sellaista niin päätin olla kokonaan koskematta kuvaan. Leikkasin sen toki ääriviivoja pitkin ja kiinnitin kaksipuoleisella teipillä punaisen taustan päälle. Tämä punainen tausta on itse asiassa silkkipaperia ja kiinnitin sen hapankorppupakkaukseen, jotta sain siitä tuollaisen jämäkän. Hapankorppupakkauksen palasilla kohotin myös pyörylän irti taustasta tuomaan kolmiulotteisuutta ja jotta tuo nauha mahtuu olemaan ilman litistymistä. Reunoille hieman ressausta. Teksti Stempelkellerin ja leimattu mustalla VersaFinella, alle väriteemaan sopiva punainen paperi.


Sentiment is in Finnish and saying: "Christmas light brings joy into the heart"



Sisällä siis 'tasku' neljälle tuikuille. Lisäsin pohjalle ja reunoille samaa tapettia kuin kansiosassa ja ressasin reunat. Lämmintä joulumieltä -toivotus myöskin Stempelkellerin ja pohjana hapankorttipakkauksen pohja, leimaväri VersaCraftin (sävy: poppy red). Toki kortista voi jättää nuo tuikut pois tai täyttää kolon vaikka jouluisilla karkeilla. 



Sentiment: "Warm Christmas spirit"


Rallin kaikki tekeleeni löytyvät täältä ja kirjakortilla osallistun myös näihin haasteisiin:

¤ Card and Scrap #43: joulu
¤ Clear It Out: mitä vain (stash: red ribbon)
¤ Crafts And Me #110: joulu ei-perinteisin värein
¤ Crafty Sentiments Designs: joulu
¤ Divas by Design #61: mitä vain
¤ Lauran korttihaaste #61: kynttilä
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ LEJ Designs #29: joulu
¤ Little Miss Muffet #48: nauhaa/narua
¤ Penny's Paper-Crafty #102: mitä vain
¤ Really Reasonable Ribbon #60: jotain muuta kuin kortti
¤ Sparkles #38: joulu



//Eemeli

15 kommenttia:

  1. Hvor er den smuk, elsker bare julen:)♥

    1000 tak for at du deltager på Card and scraps udfordring,
    knusss♥

    VastaaPoista
  2. Fint lyskort.
    Tusind Tak for du deltager i udfordringen hos Card and Scrap.

    VastaaPoista
  3. Beautiful!!!
    Thanks so much for joining us at Clear It Out challenges. We hope to see you again.
    Huggies & Smiles ~
    Sharron♥

    VastaaPoista
  4. Upea, upea ja upea!!
    Kiitos kun oasallistuit kökkään tällä erilaisella kortilla. Tekee mieli itsekin kokeilla tätä kirjakorttia...saas nähdä koska aika riittää...Pukille menee myös terkkuja :)

    VastaaPoista
  5. A beautiful card. Love how it holds the tealights
    Thanks for playing along with Crafty Sentiments
    Anne x

    VastaaPoista
  6. Fabulous creation!

    Thank you for joining in the fun at Sparkles Monthly Challenges for our * Christmas is coming * challenge

    Hope you will join us again & good luck in the draw
    Hugs Shaz x

    VastaaPoista

  7. Thank you so much for joining us at The Crafty Sentiments Designs Challenge “Christmas” . Your creation is fabulous well done and good luck Hugs Elaine .

    VastaaPoista
  8. Hi, I love your creation its beautiful! Thanks for joining us at Sparkles challenge this month and good luck!

    Love From Rebecca xx

    VastaaPoista
  9. This is lovely..Thank you for joining us at Penny's Paper-Crafty..And good luck.

    Caz PPC DT

    VastaaPoista
  10. so stunning.gorgeous colours and design and i love the traditional image.
    thanks for joining us this week at the Crafts and Me challenge :D

    xx coops xx

    VastaaPoista
  11. Lovely Christmas project. Thank you for joining us at Divas by Design this week.
    Sarah-Jane xx

    VastaaPoista
  12. Wonderful project! Thanks for joining us at LMM Challenge blog - Deb

    VastaaPoista
  13. What a wonderful project! Thanks so much for joining our challenge at Little Miss Muffet!

    VastaaPoista
  14. Beautiful gift idea!!! Thank you for joining us at Really Reasonable Ribbons Anything but a card challenge!
    Hugs,
    Cheryl

    VastaaPoista
  15. cute..thanks for sharing and playing with us at rrr! cherry

    VastaaPoista