10. marraskuuta 2012

Joulukorttiralli #3

Askartelutaivaan joulukorttirallin haasteessa numero 3 bingoillaan ja omaan korttiini valitsin sarakkeen vihreä-tähti-lumi.


Kuusen tein Fiskarsin ShapeCutterin ja Christmas 1 -sapluunan avulla pilkullisesta kartonginpalasesta, jonka muistaakseni pelastin jostain roskiin menevästä vanhasta lahjapussukasta. Oksille lisäsin hieman lunta Snow Marker -kynällä. 

Muistelin nähneeni nauhapurnukassani pätkän jotain kultaista kimaltavaa nauhaa ja sieltä sellaisen löysinkin, tai oikeastaan tuo on piipunrassia mutta mielestäni hoitaa koristeköynnöksen virkaa vallan mainiosti. Koristeiksi pinkkejä puolihelmiä ja latvaan tähti kultaisesta paksusta foliosta.

Kuvanottohetkellä ei puolihelmien liima ollut vielä täysin kuivunutta, joten niiden ympärillä näkyy hieman ylimääräistä valkoista, joka toki siitä katoaa kun liima kuivuu. Kuusen taakse kiinnitin pieniä kartonginpalasia, joilla sain kohotettua kuusen irti taustasta ja näin luotua hieman 3D-efektiä korttiin.

Taustalle (eli suoraan korttipohjaan) leimasin pari jouluista kulmakoristetta, joiden marjat värittelin pinkillä tussilla ja samaisella yksilöllä piirsin myös kortin reunoille rajaukset. Tekstin (Stempelkeller) leimasin kartonginpalaselle, jonka kiinnitin kuusen alle.

Kortti nro 73/2012 - MYYTY



Joulukorttirallin kaikki väkerrykseni voit käydä katsomassa tämän linkin takaa ja osallistun tällä uusimmalla tekeleellä myös muutamaan muuhunkin haasteeseen:

¤ Anything Goes #79: mitä vain
¤ ATC's With Attitude #26: tekstileimasin
¤ Crafty Catz #158: mitä vain
¤ Crafty Creations #195: ei kukkia
¤ Fat Pages With Attitude #26: tekstileimasin
¤ Just Keep On Creating: joulu
¤ Lauran korttihaaste #60: joulubingo (kuusi-tekstileimasin-vihreä)
¤ Leila-mumma: joulukorttikökkä
¤ LEJ Designs #28: stanssit/kuvioleikkurit
¤ Paper Crafting Journey: mitä vain
¤ Southern Girls #57: joulu
¤ Through the Craftroom Door #43: mitä vain



//Eemeli

14 kommenttia:

  1. Hi Eemeli
    A gorgeous and beautiful card thankyou for joining us this week at CraftyCatz
    Hugs Dianne xx

    VastaaPoista
  2. What a precious Christmas card! Love the tree and its decorations! The design is so pretty--I love the corner images as well. Thank you for sharing this with us at TTCRD. Hope to see you again next week! :^)
    Hugs, Penny

    VastaaPoista
  3. cute and simple card love the corners and great tree thanks for joining us at Lej designs
    carol DT x

    VastaaPoista
  4. hello, your card is so cute and nice, thanks to play with us at CSAYL, hope to see you next week, biz

    VastaaPoista
  5. Hei, tosi hauska joulukuusi kortti!
    kiitos osallistumisesta CSAYL haasteeseen;-))m

    VastaaPoista
  6. A LOve this Christmas Tree with it's Snow, Glitter and Tinsel.
    Thank you soooo much for joining us this week at CSAYL.
    Chrissyxx

    VastaaPoista
  7. What a sweet card, I especially like the border you've created. Thanks so much for joining us at Anything Goes this week, hope to see you again soon! x

    VastaaPoista
  8. pretty card, thanks for playing along with our Anything goes challenge at CRAFTY CATZ x carol

    VastaaPoista
  9. Gorgeous card..Thanks for joining in with us at FAT pages and cards with Attitude

    Luv CHRISSYxx

    VastaaPoista
  10. Great Christmas card. Love how you have used the tinsel. Thanks for sharing with us at Crafty Creations. Regards Meighan

    VastaaPoista
  11. Very original card! thanks for playing with SGC this week.

    VastaaPoista
  12. What a great card. So lovely design. I like the colors and love the CAS style design like Plastic card which make the card POP. Thanks for sharing.

    VastaaPoista