26. toukokuuta 2011

Kortti 2 vaihtoehtoisista materiaaleista

Tällä viikolla on vuorossa Kitin laittamat materiaalit ja tässäpäs heti kärkeen kuvan maanantaina saapuneen kuoren sisällöstä. Teemana Kitin pussukassa oli Ihana Kesä.



Kaikenmoista ihanaa kuoren sisältä löytyi, tuo kukkapaperi oli sellainen tosi kimaltava (eli ihana) mutta eihän se tietysti tässä kuvassa näy. Mahdollisimman paljon näistä tarvikkeista piti sitten kortista löytyä eikä lupa ollut lisätä omista varastoista mitään.

Tämän toteutus on kyllä pyörinyt päässä jo monta päivää. Ensin suunnittelin lähteväni yhteen suuntaan mutta pienen sommittelun jälkeen totesin että tila loppuu kesken, sitten mielessäni oli kirkas kuva siitä miten kortin teen mutta sekään ei sitten enää tuntunut hyvältä. Vielä aamulla tarkoitus oli lähteä hieman toisella tapaa korttia tekemään mutta jotenkin siitäkin suunnitelmasta lähdettiin sivuraiteelle ja lopputulos ei kovin muistuttanut tätäkään.

Kuvan väritin promarkereilla kun niiden kanssa tämä touhu on vielä opettelun asteella (ei sillä että mikään muukaan väritystapa hallussa olisi mutta tämä nyt se uusin ja vähiten harjoiteltu taito, joten paljon tarvitsee kuvia alle ennenkuin edes jonkinmoista edistystä on havaittavissa), ja niillä sain kuvaan riittävän kirkkaat värit. Leikkelyä, sommittelua, vääntelyä ja kääntelyä. Ihan kaikkea korttiin en saanut mahtumaan, muun muassa aaltopahvi jäi ulkopuolelle ja osa koristeista. Mutta tällainen siitä sitten lopulta tuli:


THIS IS MY CARD FOR THE CHALLENGES
Kortti nro 37/2011 - MYYTY


Tässä kuvassa näkyy kivasti myös tuo kuviopaperin kimalteisuus, jota siis oli todella paljon. Osallistun tällä kortilla myös seuraaviin haasteisiin:

¤ A Gem of A Challenge #21: värit vesi-sitruuna-pinkki
¤ A Spoon Full of Sugar #153: jokin siivekäs olento
¤ Ai Factory: pinkki
¤ Card Cupids: kirkkaat värit
¤ CES #37: koristeet
¤ Crafts 4 Eternity #20: kukka, nauha ja blingblingiä
¤ Crafty Purple Frog: kauniita asioita
¤ Delicious Doodles #26: aurinkoinen kortti
¤ Divas by Design #2: tyttökortti
¤ Fairy Knoll: kukkasia
¤ House of Gilli: kukkasia
¤ I Did it Creations #56: mitä vain
¤ Little Claire's #7: kimallusta
¤ Make It Monday #38: mitä vain
¤ My Mum's Craft Shop #7: lempivärit
¤ One Stich At A Time #63: blingblingiä
¤ PaperPlay: kukkasia
¤ Passion for ProMarkers #101: kaksi jotain (2 papers, 2 colors, 2 ribbon)
¤ Penny's Paper-Crafty #54: kesäkortti
¤ Stampavie and more #143: pinkkiä, pinkkiä, pinkkiä
¤ Stamps & Fun #48: kukkasia
¤ Sweet Stampin: puutarhassa
¤ The Cheerful Stamp Pad #18: värikäs kortti (colored the girl with promarkers to match the papers and embellies)
¤ The Emerald Faerie #1: mitä vain
¤ The Paper Shelter #15: mitä vain
¤ The Pixie Cottage #71: aurinko/kesäkortti
¤ Use it Tuesday #8: kukkasia
¤ Woodware USA #28: mitä vain


Ja tämähän siis oli näitä vaihtoehtoisten materiaalien kortteja, jossa mukana ovat myös KitiRiitta ja Sande, joiden kortit kannattaa käydä kurkkaamassa.






//Eemeli

40 kommenttia:

  1. This is so pretty Eemeli!! I love the dragonfly! Thanks for joining in on our "Here Comes Summer" Challenge at Penny's. Good Luck!

    Courtney~

    VastaaPoista
  2. Hi there .Such pretty papers , love the bow with embellishing and the button . Perfect colouring . Thanks for sharing on Make it Monday .

    VastaaPoista
  3. whata wonderful card - so pretty and summery- thanks for joining my Holiday challenge at MAWTT and linking up to Make it Monday
    Lisa x

    VastaaPoista
  4. So sweet! Thanks for joining us at Delicious Doodles with your gorgeous card!

    Greetings, Saskia :)

    VastaaPoista
  5. Lovely card , thanks for playing along with our holiday theme on MAWTT this week Hazelxoxo

    VastaaPoista
  6. Beautiful creation. Thanks for playing along at C4E this week.
    Pinky

    VastaaPoista
  7. That's a lovely summery card!!
    Thanks for joining The Pixie Cottage.
    Adrina XX

    VastaaPoista
  8. Very pretty card, lovely design, thanks for joining CES this week, karen GDT

    VastaaPoista
  9. Hi there, what an adorable card. Love the image and the paper is so pretty. Thanks for joining us this time at Divas by Design. Sarah

    VastaaPoista
  10. Sweet pink card, and lovely Anya image. Thank you for joining in at Sweet Stampin this week. Good Luck. Debbiexx

    VastaaPoista
  11. This is so gorgeous. Thanks for playing at AGOAC xx Jenny xx

    VastaaPoista
  12. Beautiful card. It's really quite adorable. Thanks for playing at IDIC this week.

    VastaaPoista
  13. that's very pretty!
    thanks for sharing at THE PIXIE COTTAGE
    hugs
    Sadia

    VastaaPoista
  14. It´s very pretty. Thanks for joining us at SFC.

    Hugs Nadell

    VastaaPoista
  15. Beautiful card. Thanks for joining us at CFAS, hope to see you again soon xx Jan DT member

    VastaaPoista
  16. Absolutely fabalicious! Gorgeous layout, I love the pins and your colouring is fab. Thanks for shring with us at OSAAT this week. Good luck. Nikki DT

    VastaaPoista
  17. Very pretty card. Thanks for joining us at DDSB this week xx

    VastaaPoista
  18. Lovely card. Nice design. thanks for joining us at DDSB.
    Diane

    VastaaPoista
  19. Hi there,
    Gorgeous Card!!! Love the sweet little image, the dp's, the colour scheme is gorgeous. Love the layout and the embellishments. Coloured beautifully. Thanks for joining us at Divas By Design and Good Luck.
    Hugs Jacqui xxxxx

    VastaaPoista
  20. lovely girly card

    thanks for joining us at sam this week

    VastaaPoista
  21. Great card I love the image with her shades on!!
    Thanks for joining us this week at MAWTT for Lisa's HOLIDAY challenge and good luck
    Hugs Laurie x

    VastaaPoista
  22. Lovely colourful card Eemeli. Gorgeous embellishments too. Thanks so much for playing along with our Sweet Stampin challenge x

    VastaaPoista
  23. what a lovely card
    Thanks for joining our challenge at IDIC challenge blog this week

    VastaaPoista
  24. Such a pretty card with the lovely dp and cute image! Thanks for sharing it with us at The Pixie Cottage this week.

    VastaaPoista
  25. gorgeous card eemeli.your papers ansd details are so pretty and i love the fab image and colours.
    thanks for joining us this week at PFP :D

    xx coops xx

    VastaaPoista
  26. Groovy. Thank you for joining us at DDSB this week.

    Hugs
    Cathy
    xxxxx

    VastaaPoista
  27. Very beautyful, thanks for joining us at OSAAT this week.

    Hugs Wenda

    VastaaPoista
  28. Gorgeous card!

    Thanks for joining in this weeks challenge at MMCS Challenges and hope to see you again next week!

    Kitty xx

    VastaaPoista
  29. Beautiful card and i love that paper!
    Thanks for playing in the Emerald Faerie garden! Viv :)

    VastaaPoista
  30. Thank you so much for sharing with us at OSAAT this week. Good luck.
    Hugs Nataliya.

    VastaaPoista
  31. Pretty card...

    Thanks for sharing your creation with Make It Monday.
    Don't forget......... if you leave a comment on another entry, mention that you saw their card on "Make It Monday" for a chance at second prize. The more entries you comment on the more chance you have of winning second prize.

    VastaaPoista
  32. Beautiful papers and I love that added dragonfly!

    Thanks so much for playing with us at Use It Tuesday!

    VastaaPoista
  33. Cute and colorful image on this card ! Tks for joining us at House of GILLI Flowers Challenge this week ! Hugs, Yone

    VastaaPoista
  34. Beautiful cards...such cute images...thanks for joining us this week at SFC…....
    Hugs GDT-Bella

    VastaaPoista
  35. It's so cute! What a lovely colours you have used…………… Thanks for joining at TPS and SFC this week......

    Hugs
    Judith

    VastaaPoista
  36. two lovely cards :0)..thanks for joining us at PFP and good luck!!..hugs Debs x

    VastaaPoista
  37. Hi Eemeli, what a gorgeous card. I love the image and colours you've used. Thanks for joining us at PFP this week. Hugs, Denise x

    VastaaPoista
  38. Adorable card! The image is so adorable and I love the patterned paper you have used!
    Thanks for joining CFAS this week!
    Hugs Gry

    VastaaPoista
  39. Wow that is gorgeous, love the papers. Thanks for joining us at Bearlymine, good luck with the challlenge. with hugs Shirleyx

    VastaaPoista
  40. What a great creation.
    Thanks for joining us at Penny's Paper Crafty this time, hope to see you again soon.
    Sharon x

    VastaaPoista