10. maaliskuuta 2011

Aurinko-kuvioleikkurilla kukkia

Väliltä tuolta askartelulaatikon syövereistä löytyy jotain sellaista, jota et muistanutkaan siellä olevan. Tällä kertaa löytö kohdistui pussilliseen värikkäitä auringonmuotoisia kuvioita. Omistin joskus aikoinaan aurinko-kuvioleikkurin ja silloin olin sitten leikellyt niitä litrankokoiseen minigrip-pussiin melkoisen kasan. Ovat jääneet käyttämättä vuosien varrella ja nyt aloin pohdiskella mitä niistä voisi tehdä. Koska kukkien tekeminen on tällä hetkellä in, niin näistäkin piti kokeilla minkämoisia kukkia saisi aikaan.

Ensiksi valitsin pussissa kolme samanväristä kuviota (tein myös pari kokeilua siten, että yksi oli erivärinen mutta jotenkin tykästyin enemmän näihin yhtä väriä sisältäviin). Auringot ovat kooltaan 1.6 cm.


Näistä sitten aloin taitella sakaroita ylöspäin sormien välissä. Yhdestä tein pienen mytyn, jossa sakarat koskettavat toisiaan ja melkeinpä menevät ristiinkin. Keskimmäisestä taivuttelin ne sojottamaan suoraan taivasta kohti ja viimeisestä sitten hieman vain ylöspäin.



Tämän jälkeen laitoin pienen tipan liimaa keskimmäisen pohjaan ja liimasin sen kiinni oikeanpuolimmaiseen. Myös sisin (pieni mytty) sai liimatipan pohjaansa ja kiinnitin sen näihin kahteen. Tämännäköinen kukkanen siitä sitten lopulta tuli.


Annoin liiman kuivua rauhassa ja siirryin seuraavan kukkasen tekemiseen. Näitä voi varmastikin käyttää yksinään esimerkiksi isommassa kukkaryhmässä tai sitten kiinnittää keskustaksi johonkin isoon kukkaan. Hieman voisi laittaa vaikka kimalleliimaa sakaroiden kärkiin tai tuonne keskelle jotain hilettä.

Siinä se ilta sitten kuluikin rattoisasti telkkaria katsellessa ja näitä väkerrellessä, ja ihan mukavankokoisen kasan sain aikaiseksi eli riittävät aika moneen korttiin.




//Eemeli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti